Jussi Lampi: Irwin-musikaaliin tehtiin kesällä muutoksia

Näyttelijä Jussi Lampi nähdään syksyllä Aleksanterin teatterin Irwin-musikaalissa Helsingissä.

Näyttelijä Jussi Lampi näyttelee Irwin – ikuinen kapinallinen -musikaalissa syksyllä. Oulussa alkuvuodesta pyörinyt musiklaali siirtyy Aleksanterin teatteriin Helsinkiin ja Lampi nähdään lavalla Vexi Salmen roolissa.

– Vähän on tällaista muistelemista ollut, kun on ollut taukoa esitysten välillä, mutta kyllä tämä kohta on taas hallussa. Nopeita vaihtoja paikasta toiseen tulee olemaan, Lampi tunnelmoi teatterin syksyn ohjelmiston esittelyssä.

Lampi kertoo seuranneensa Vexi Salmen reaktioita hänen roolisuorituksensa suhteen.

– Vexin tunnen yli 30 vuoden ajalta. Aika jännä siis näytellä ihmistä, joka on elossa ja sitten kun hän on vielä tuttu ihminen. Ensi-illassa tuli seurattua reaktioita. Vexi tykkäs kyllä kovasti.

Lampi myös paljastaa että politiikan kiemurat vaikuttivat myös musikaaliin. Nyt tekstiin on tehty muutoksia.

– Vähän tässä esitykset jännittävät. Teksti meni kesällä aika paljon uusiksi. Siinä seikkailivat valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja pääministeri Jyrki Katainen. Nyt sitten syksyllähän tilanne on aivan toinen, joten kesällä tehtiin muutoksia.

Lue myös:

    Uusimmat