Mainos

Jussi Hyvärinen Erkon kirjoituskilpailun voittoon

J.H. Erkon kirjoituskilpailun voitto meni tänä vuonna Oulussa asuvalle Jussi Hyväriselle.

Palkintolautakunta toteaa hänen runoistaan: "Jussi Hyvärinen kaivertaa vahvat kuvansa muistin, ajan ja uneksinnan leikkauskohtaan. Olemassaolon mysteeri ilmenee katoavuuden ja uudentumisen kiertokulussa." Voitostaan Hyvärinen (s. 1973 Rääkkylässä) kuittaa 2500 euron palkinnon.

Toiseksi kilpailussa sijoittui Miira Sippola (s.1973) ja kolmanneksi Sanna Mirella Karlström (s. 1975).

Kunniamaininnan kovatasoisessa kilpailussa saivat Mikko Myllylahti, Antti Ritvanen ja Aki Salmela. Vuosittainen J.H. Erkon kirjoituskilpailu järjestettiin nyt 47. kerran. Siihen otti osaa hieman yli 400 kirjoittajaa. Kilpailu on tarkoitettu alle 30-vuotiaille kirjoittajille, jotka eivät vielä ole julkaisseet esikoisteostaan.

Kilpailun taustalla on J.H. Erkon rahasto, jonka aikoinaan perustivat nuorisoseuraliike ja Sanoma Oy. Juhana Heikki Erkko (1849-1906) oli paitsi runoilija, myös kansansivistäjä, toimittaja ja nuorisoseura-aktiivi. Kilpailun järjestävät Mikkelin ammattikorkeakoulun kulttuurin ja nuorisotyön yksikkö, Suomen Nuoriso-opisto ja Suomen Nuorisoseurojen Liitto.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.