Julkisuuskuva mietityttää Lepomäkeä: "Ovatko vaihtoehdot kylmä nainen tai hepsankeikka?"

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kertoo pohtineensa omaa julkisuuskuvaansa puheenjohtajavaalien jälkeen.

Kampanjan aikana mediassa olivat paljon esillä tasa-arvokysymykset. Lepomäkeä itseään arvioitiin kampanjan aikana kylmäksi naispoliitikoksi.

– En koe itseäni kovin kylmänä. Onko niin, että vaihtoehdot ovat joko kylmä nainen tai sitten hepsankeikka. Toisaalta onhan miehilläkin omat rasitteensa. Esimerkiksi Alexander Stubb on kärsinyt siitä, että hän on hymyillyt liikaa. Moni kokee, että sellainen vie uskottavuutta, hän sanoo.

Lepomäen mukaan julkisuuskuva ei kuitenkaan ole vain mies-naiskysymys.

– En ole itse tuota naiskorttia halunnut pitää esillä. Minusta kysymys ei ole vain mies-naisnäkökulmasta vaan siitä, että nykyinen mediaympäristö näkee ihmiset yhden asian edustajina. Toisaalta nykypäivänä meillä on käytettävissä omiakin kanavia ja sosiaalista mediaa, joten oman äänen saa kyllä kuuluviin.

Lepomäki uskoo, että meillä arvostetaan jäyhää ja vakavaa poliitikkoa.

– Meillä tasavallan presidentti nauttii suurta suosiota eikä hänkään mikään varsinainen vitsiniekka ole. Miehille ja naisille on erilaisia odotuksia.

"Poliitikon loma on vähän kuin teekkarihuumori"

Lepomäen mielestä kokoomuksen puheenjohtajakisa oli tärkeä kokemus.

– Se oli hieno ja kasvattava kokemus, vaikka en päässytkään tavoitteeseeni eli puheenjohtajaksi, hän sanoo.

Lepomäki ei ole tunnustautunut kilpailukykysopimuksen ylimmäksi ystäväksi. Hänen mielestään on valitettavaa, jos paikallinen sopiminen ei etene hallituksen kaavailemalla vauhdilla. 

– Se nostaisi työllisyyttä ja lisäisi yrittäjyyttä. Hallituksen pitäisi vielä lisätä sopimusvapautta kautta linjan. Sosiaaliturva pitäisi remontoida perusturvan suuntaan ja luopua miljoonien kaavakkeiden täyttämisestä. Yrittäjien ja palkansaajien ansioturvaa pitää yhtenäistää. Pienissä yrityksissä ei ole yrityksen omistajan ja palkansaajien välistä vastakkainasettelua. Siellä pitäisi saada sopia asioista joustavasti.

Porin SuomiAreenassa tällä viikolla vieraillut ja puhunut Elina Lepomäki viettää kesää perheen kanssa kotimaassa.

– Poliitikon loma on vähän kuin teekkarihuumori; sitä joko on tai sitten ei. Perheen kanssa toki lomaillaan, mutta paljon olen myös tavoitettavissa ja seuraan asioita.

Lepomäki sanoo, että poliitikko tunnistetaan, ja toreilla saa varautua siihen, että ihmisillä on sanottavaa.

– Se kuuluu toimenkuvaan. Jos sitä ei halua, kannattaa vältellä toreja. 

Katso koko SuomiAreenan ohjelma ja kaikki puhujat osoitteesta suomiareena.fi!

Torstain suorat verkkolähetykset: 

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat