Julkisen sanan neuvoston (JSN) mukaan Helsingin Sanomilla oli painavat yhteiskunnalliset perusteet julkaista ruumiiden kuvia Ukrainan Butshasta.
Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut Helsingin Sanomille (HS) vapauttavan päätöksen Ukrainan sodassa kuolleiden ruumiiden kuvien julkaisemisesta.
Kuvien julkaisemisesta tehdyssä kantelussa oli pyydetty JSN:ää ottamaan kantaa, oliko kuolleista ihmisistä läheltä otettujen kuvien julkaiseminen lehdessä eettisesti oikein.
Kyseiset kuvat oli julkaistu 4. huhtikuuta HS:n digiversiossa, ja ne oli otettu Ukrainan Butshassa. Kuvissa näkyi muun muassa kaupungista löytynyt ukrainalaisten joukkohauta.
JSN:n mukaan kuvien julkaiseminen ei rikkonut journalistien eettisiä ohjeita, sillä HS:llä oli painavat journalistiset ja yhteiskunnalliset perusteet julkaista kuvat.
Kyse oli tapahtumista, joista yleisöllä oli oikeus tietää, ja kuvissa oli vältetty tarpeettoman yksityiskohtaista vammojen esittelyä, JSN:n päätöksessä sanotaan.
JSN antoi eilisessä kokouksessaan HS:lle vapauttavan päätöksen myös toisesta kantelusta. Kantelu koski kysymystä, olisiko lehden pitänyt tuoda iltapäivälehtiä käsitelleessä pääkirjoituksessaan esiin, että tekstissä esimerkkinä mainittu Ilta-Sanomat kuuluu samaan konserniin HS:n kanssa.
Pääkirjoitus puolusti iltapäivälehtien uutisointia Ukrainan sodasta.
