Jukurit lähtee kiipeämään valtavaa vuorta – Olli Jokiselta tyly analyysi huippuvastustajasta: "Ainoa, jossa olemme pystyneet haastamaan"
Jääkiekon CHL:ssä Tappara on loistavissa iskuasemissa, kun puolivälierien toiset osaottelut tahkotaan tiistai-iltana. Jukureilla tie on kivisempi, mutta kaikki on mahdollista.
Viime kaudella CHL:ssä hopealle asti yltänyt Tappara lähtee kotiotteluun maalin takaa-ajoasemassa. Hallitseva CHL-mestari Rögle oli viikko sitten kotonaan parempi lukemin 3–2. Tappara sai kurottua ruotsalaisten kolmen maalin johdon vain yhteen, joten asetelma on kelpo, kun jatkoonmenijä ratkeaa kahden ottelun yhteismaaleilla Tampereella.
– Kova odotus on taas päällä. hienoa, että pääsimme viime pelissä tulokseen lopussa kiinni, Tapparan pääkäskijä Jussi Tapola ennakoi CHL:n tiedotteessa.
Tapparan riveistä puuttuu merkittävä tekijä, kun kapteeni Otto Rauhala loukkaantui SM-liigakierroksella viikonloppuna.
Olli Jokisen luotsaama Jukurit on huomattavasti haastavammassa tilanteessa. Luulaja paiskoi viime viikolla väkevät 5–1-lukemat tauluun. Mikkeliläiset kohtasivat Luulajan jo lohkovaiheessakin kahdesti. Jokaisesta kohtaamisesta tuloksena on ollut tappio. Jokinen ei väistele faktoja aiemmisten kohtaamisten osalta.
– Lohkovaiheen jälkimmäinen peli on ollut ainoa, jossa olemme pystyneet heidät haastamaan, Jokinen myöntää.
Jatkopaikka on valtavan urotyön takana, mutta Jokinen ei surkuttele.
– Nyt lähdemme haastamaan heitä. Onhan tässä vielä jonkinlainen usko jatkopaikkaan, vaikka iso vuori on kiivettävänä, Jokinen maalailee.
Vaikka tehtävä on vähintäänkin haastava, ei Jukurit ole himmailemassa Mikkelin illassa pätkääkään.
– Parhaalla mahdollisella kokoonpanolla lähdemme liikkeelle, Jokinen alleviivaa.
Tappara–Rögle alkaa klo 18:35. Jukurien ja Luulajan ottelu puolestaan klo 19:05. Kamppailut nähtävissä C More -suoratoistopalvelussa.
Uusimmat
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
Lataa lisää