Jukka Jalosen Leijona-palapeli rakentuu viikko kerrallaan kohti MM-kisoja: "Tänäkin vuonna voi olla mukana kymmenen äijää ensimmäisestä ryhmästä"

Suomen A-maajoukkue jullkaisi ensimmäisen MM-leiriryhmän, mutta tilanne elää joka viikko ennen kisoja. Päävalmentaja Jukka Jalonen on varautunut viime hetken muutoksiin joukkueen rakentamisessa. 

Leijonat aloittaa tositoimissa ensi viikolla Tanskassa, jossa pelataan kaksi Nordic Cup -ottelua. Kokoonpanossa on 23 pelaajaa, jotka taistelevat paikasta Slovakian MM-ryhmässä. 

Bratislavan MM-joukkueessa oli 11 pelaajaa, jotka olivat alusta asti leiriryhmässä mukana. 

– Tänäkin vuonna voi olla mukana kymmenen äijää ensimmäisestä ryhmästä. Riippuu miten pojat pelaavat. Lopullisia määriä on mahdoton tietää, Jukka Jalonen totesi MTV Urheilulle. 

Jalosella on alustava tieto mahdollisista NHL-avuista, mutta hän muistuttaa, että tilanne voi muuttua esimerkiksi viime hetken loukkaantumisen takia. 

– Kun joukkueita tippuu, olemme yhteydessä pikapuoliin. Sen mukaan paketti rakentuu. Olen varma vasta sitten, kun pelaaja vetää suomipaitaa päälle. 

Jalonen muistuttaa, että "päivän" kunto ratkaisee valinnoissa. Vanhoilla meriiteillä ei pelaajia haluta ottaa Leijonien riveihin. 

– Emme ota kokenutta pelaajaa, jos tiedämme varmasti, jos hänellä ei ole mahdollisuutta kisoihin. Otamme niille tonteille mieluummin nuoria ja nousevia pelaajia. 

Lue myös:

    Uusimmat