Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen jakoi auliisti kehuja Saksalle voitetun MM-välierän jälkeen.
– Saksa oli tänään erittäin hyvä. Eka erä oli heidän, toka meidän, olisi voinut tehdä pari kolme maalia lisääkin, Jalonen tiivisti.
Jalosen mukaan kolmannessa erässä Saksa otti hallinnan niin pelistä kuin pelivälineestäkin
– Kuten yleensä maalin tappiolla tapahtuu, Jalonen jatkoi.
Jalosen mukaan sitkeä taistelu toi kuitenkin Leijonille sen palkinnon, jota Vierumäen harjoitusleiriltä lähdettiin viisi viikkoa sitten hakemaan.
– Sitkeys tulee äidinmaidosta, meillä on sotureita mukana. Olemme opetelleet pelaamaan fiksua lätkää. Tehdään ratkaisuja, joilla voitetaan pelejä, Jalonen jatkoi.
Mutta parannettavaa riittää. Saksa-ottelu ei ollut Leijonien parhaimpia tässä turnauksessa.
– Hyökkäyspeli jäi piippuun. Kaikki kunnia Saksalle, puolustivat hyvin emmekä päässeet käyttämään vahvuuksiamme. Mutta sillä ei ole väliä, miten me sinne (finaaliin) päästiin. Taululla on 2–1, ja huomenna uudet kujeet, Jalonen totesi.
Välierä jätti Jaloselle niin tyhjän olon, ettei Kanada-finaalista ollut päävalmentajalla mitään sanottavaa.
– Ei ajatuksia. Otetaan ilta rauhassa. Huomenna palataan siihen.
Muokattu jutun kommentteja kello 22.00.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää