Jukka Jalonen avasi syyt, miksi Leijonilla oli taas vaikeaa Karjala-turnauksessa – "Se jäi harmittamaan"

Leijonat koki Karjala-turnauksessa toisen tappionsa, lauantain Tshekki-ottelussa tuloksena oli 0–2-tappio. Isossa kuvassa Suomi paransi torstain Venäjä-murskatappion (2–6) jälkeen, mutta tulos jäi odottamaan itseään. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi oman näkemyksensä sille, miksi Suomi jäi tehottomaksi.

Leijonat tuli lauantain taistoon terävästi, mutta Tshekki ehti ensin edelle.

Toisen erän alussa turnauksen isäntämaa sai lisää kylmää vettä niskaansa. Tämän jälkeen Leijonat paransi, mutta Tshekin maalilla Dominik Hrachovina osoittautui aukottomaksi muuriksi.

– Pelasimme taktisesti viisaammin kuin avauspelissä Venäjää vastaan. Viisikon tiiviys oli nyt parempaa. Meille tuli pari lapsusta ja Tshekki sai niistä pari läpiajoa. Ne olivat sellaisia pieniä valintavirheitä, mitä välillä tulee. Mutta kauttaaltaan parempaa peliä meiltä, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen totesi MTV Urheilulle Tshekki-ottelun jälkeen.

Kolmannessa erässä Leijonat painoi päälle kuin yleinen syyttäjä. Ratkaisuhetkillä terävyys loisti poissaolollaan.

– Saimme hallintaa ja esimerkiksi ylivoimilla meillä oli paikkoja jopa tasoittaa peli. Syöttämisen laatu paineen alla ja laukauksien laatu oli heikkoa.

– Tehoja ei löytynyt, se jäi harmittamaan, Jalonen myönsi, ja linjasi vielä yhden korostuneen elementin:

– Meillä oli vaikeuksia luoda hyökkäyspeliä parin erän ajan. Meillä ei meinannut oikein riittää rohkeus pitää kiekkoa.

Leijonat koki taas takaiskun kesken ottelun, kun tällä kertaa JYP-hyökkääjä Miska Siikonen tippui kesken kaiken pois. Torstain Venäjä-ottelussa Ässien Peter Tiiviola joutui jättämään homman kesken.

Jalosen mukaan takaiskuille ei voi mitään.

– Ei sillä ole sen isompaa merkitystä, että mennäänkö vähän kapeammalla rosterilla vai ei. Meillä ei ollut aikeissa ottaa ketään mukaan kesken turnauksen. Mennään vaikka sitten kahdella ketjulla, jos ei muuten, Jalonen mietti.

Lue myös:

    Uusimmat