Juhannussää jännittää meteorologia: "Suorastaan romahtaa"

Suomella on edessään hyvin jännät paikat juhannusviikonlopun sään suhteen, kirjoittaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas Forecan blogissa.

Juhannuksen vaatteita ei vielä kannata lukita, sillä sen osalta sään ennustettavuus "suorastaan romahtaa", Mäntykannas toteaa.

– Varovasti kuitenkin uskaltaisin jo sanoa, ettei juhannussää tule olemaan kummastakaan ääripäästä. Juhannuksesta ei ole muodostumassa erityisen koleaa, eivätkä hiostavat helteetkään näytä todennäköisiltä, Mäntykannas kirjoittaa.

Tällä hetkellä paras tulkintani juhannuksen tilanteesta on, että Suomi kuuluu juuri ja juuri Etelä- ja Keski-Euroopassa majailevan hyvin kuuman ilmamassan pohjoispuolelle, hän jatkaa.

Näin ollen jossain vaiheessa juhannusta rankkasateet ukkosten kera ovat mahdollisia, Mäntykannas ennustaa.

– Sateiden välissä koettaisiin lämpimiä ja aurinkoisia hetkiä, jolloin uskon lämpötilan asettuvan 20 ja 25 asteen haarukkaan, Lapissa voi olla hieman viileämpää. Paikallisesti hellelukematkin ovat ihan mahdollisia, Mäntykannas sanoo.

Toisaalta Ilmatieteen laitoksen mukaan juhannusviikonlopun sää vaikuttaa tällä hetkellä pysyvän epävakaisena koko maassa.

Korjattu meteorologin sukunimeä kello 15.40.

Lue myös:

    Uusimmat