Juhannukseen liittyy paljon perinteitä ja taikoja, mutta ennen kaikkea juhannus merkitsee mukavaa yhdessäoloa perheen ja ystävien kesken. Koivunoksat oven pielissä ja juhannuskokot järvien rannoilla ovat varmoja juhannuksen merkkejä.
"Heilu keinuni korkealle nythän on juhannusilta, mesimarja paistaa ja pihlaja tuoksuu ja kirkas on taivahan silta!"
-Larin Kyösti
Juhannus on juhla, johon luonto tarjoaa näyttävän juhlatilan! Suomalaiseen juhannukseen kuuluvat erottamattomasti kesämökki, luonto, olut, grillimakkara, vene ja savusauna. Kun koristelee ja järjestää juhannusjuhlan itse, siitä saa juuri sellaisen kuin haluaa.
Koivunoksia ja niittykukkia
Juhannusjuhlan koristelua varten ei tarvitse lähteä metsää pidemmälle, sillä koivujen kauniista oksista sekä niittyjen kukista saa toinen toistaan näyttävämpiä kimppuja. Sekä koivunoksia että kukkakimppuja voi asetella pihalle haluamiinsa paikkoihin. Maljakoiksi kelpaavat aivan tavalliset ämpärit tai vaikkapa vanhat maitotonkat. Toki koristeita voi myös askarrella tai ostaa kauniin pöytäliinan ja liinaan sopivat servietit.







