Juhani Tamminen toi vaihtoaitioon maailmanmiehen meininkiä, minkä seuraaminenkin hengästytti – "Kun hän tulee huoneeseen, siihen saapuu valo ja tulee vähän ahdasta"

Erikoisvieraana Juhani Tamminen 16:56
Juhani Tamminen oli 70-vuotishaastattelussa perjantain Viiden jälkeen -ohjelmassa.

MTV Urheilu pyysi Juhani Tammisen hyvin tuntevia jääkiekkoihmisiä kertomaan, millainen mies 70 vuotta ensi tiistaina täyttävä kiekkopersoona on. 

Veli-Pekka Ketola, vanha pelikaveri

Tamminen tuli vähän nuorempana maajoukkueeseen, kun siellä oli Matti "Mölli" Keinosen, Lasse Oksasen, Urpo Ylösen, Juha Rantasilan, Jorma Valtosen ja Hexi Riihirannan kaltaisia persoonia. Vaati siviilirohkeutta ottaa paikkansa siinä ryhmässä nuorena miehenä. Tami oli silloin erittäin motivoitunut ja sosiaalisesti pitkälle kehittynyt.

Olemme tehneet asioita paljon yhdessä ja soutaneet venettä samaan suuntaan. Olemme pioneereja suomalaisessa jääkiekossa. 

Kun Tami lähti minun tapaani Pohjois-Amerikkaan 1970-luvulla, latu oli aika ropoinen, kun vertaa sitä nykypäivän liukkauteen. Tiellä oli paljon esteitä, mutta jotenkin ne voitimme ja raivasimme tietä nuoremmille.

Tami on erittäin värikäs ja seurallinen tyyppi. Värikkyys on johtanut monella urheilijalla siihen, että pronominivalikoimassa ei ole muita sanoja kuin minä. Kunnianhimo ja halu mennä eteenpäin olivat kovia. 

Korostan, että Tamminen on tehnyt uran pelaajana, valmentajana, urheilutoimenjohtajana, toimitusjohtajana, luennoitsijana ja opettajana. Kaikissa osumatarkkuus on ollut hyvä, ja matka on ollut värikäs. 

Tami ei jätä ketään kylmäksi. Kun hän tulee huoneeseen, siihen saapuu valo ja tulee vähän ahdasta. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Juha Junno, Kärppien aikojen toimitusjohtaja

Opin tuntemaan Tamin jo, kun valmensimme SM-liigassa vastakkain. Tapasimme muun muassa erilaisissa tilaisuuksissa ja MM-kisoissa. 

Olin ajamassa pääsiäismaanantaina Luostolta kotiin perheen kanssa, kun päätin soittaa Tamille. Olin kartoittanut vaihtoehtoja valmentajista, jotka voisivat viedä Kärpät SM-liigaan. Hän sattui olemaan vapaana. 

Ei siinä pitkään mennyt, kun pääsimme sopimukseen divarijoukkueen valmentamisesta. Samana iltana lähetettiin jo sopimus faksilla. Tiesin, että hän on nostanut joukkueita aiemminkin. 

Se oli Tamillekin kova paikka, kun ensimmäisellä kaudella nousu jäi toteutumatta. TuTo-tappion jälkeen klubilla oli aika hiljaista. Menimme parille oluelle, ja seuraavana päivänä purimme tilanteen Kärppien puheenjohtajan Seppo Arposen kanssa. Päätimme, ettei tätä tähän jätetä. 

Nousu seuraavana SM-liigaan oli varmasti tärkein kulmakivi Kärppien historiassa. Tuntui mahtavalta, kun puolen Suomen Kärppien nousu varmistui.  

Teimme Kärppien aikana Tammisen kanssa satoja yritysvierailuja. Keräsimme niiden avulla valtavasti sponsorirahaa. Tami heittäytyi tilanteeseen hienosti ja toi persoonaansa esille. 

Tami on brändännyt itsensä hienosti. Olen sanonut monelle, että olisi mahdotonta myydä lajia ilman tällaisia persoonia. Hän on uskaltanut olla erilainen ja luottanut itseensä.

Kalervo Kummola, suomalaisen jääkiekon voimamies

Tutustuimme jo 1960-luvulla Turussa. Yritin värvätä hänet TPS:stä Kiekko-67:aan, ja olimmekin aika lähellä sopimusta. 

Maajoukkueympyröissä on tapahtunut paljon yhdessä kaikenlaista. Joskus on otettu yhteenkin, mutta pääosin olemme olleet kavereita. 

Palkkasin Tamin naisten maajoukkueen päävalmentajaksi 2003, mutta MM-kisat peruutettiin sars-epidemian takia. Seuraavana vuonna hänellä olikin muuta menoa, joten Tamin MM-kisoja ei koskaan nähty. Eikä hän rehellisesti sanottuna ole koskaan ollut lähellekään ehdokkaana miesten maajoukkueen päävalmentajaksi. 

Pelaajana Tamilla oli kova laukaus ja hirvittävä voitontahto. Olin 1970-luvulla kylässäkin, kun hän pelasi Clevelendissa. Ei hän sielläkään hävennyt mitään. 

Myöhemmin valtava tietomäärä ja hirvittävän kova itseluottamus ovat vieneet pitkälle. Hän on markkinoinut valtavasti jääkiekkoa, vaikka kaikki eivät sitä ole aina ymmärtäneet. Sitä on pidetty pullisteluna. 

Toista samanlaista ei tule koskaan.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Jari Levonen, kapteeni Porin Ässissä

Kapteenina oleminen Tamin joukkueessa oli kunniatehtävä. Hän oli räiskyvä valmentaja, joka sai joukkueesta kaiken irti.

Kyllä Tami kapteeniakin kuunteli ja otti kantaa, joten ei hän ihan tyranni ollut. Aika paljon päätökset menivät kuitenkin hänen kauttaan. 

Kun katseli touhuja vaihtopenkillä, meinasi itsekin hengästyä. Siinä oli maailmanmiehen meininkiä, kun hän tuli takki auki paikalle. Jos ei kulkenut, hän imi huomion itseensä, että joukkue sai olla rauhassa. Se oli hyvää psykologiaa. 

Tammisella oli tapana pureskella Strepsils-pastilleja pelin aikana. Kerran ihmettelin, että mitä tapahtui, kun Tami kröhi kyyryssä ja huoltajat hakkasivat häntä selkään. Pastilli oli juuttunut kurkunperälle. Tami kakisteli kakkosvalmentaja Kari Makkoselle, että hoida sinä homma. Pelaajat siinä purivat alahuulta. Huolto taisi vähän tykätäkin lyödä Tamia, koska heillekin tuli välillä kovaa palautetta. Jälkeenpäin ajattelin, että hän olisi voinut oikeasti tukehtua. 

Kommentaattorina Tammista on ollut hauska katsella. Hän eläytyy vähän samalla tavalla kuin Pasi Rautiainen jalkapallon puolella. 

Tamista ei ole kuin hyvää sanottavaa. Olen viheltänytkin muutaman hänen koutsaamansa pelin. Palautetta tuli tuomareillekin. Hän seisoo suoraselkäisesti sanojensa takana. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Petteri Lehto, turkulaislähtöinen ex-pelaaja, nykyinen pelaaja-agentti

Tami oli meille turkulaisille tärkeä esikuva erityisesti WHA-vuosinaan. Hänen esimerkkinsä antoi meille nuorukaisille toivoa Pohjois-Amerikan kaukaloihin pääsemisestä. 

Tami oli myös Seppo Lindströmin ja Hannu Koivusen kanssa ensimmäisiä turkulaisia pelaajia, jotka näkivät pelaamisen ohella myös taloudellisia mahdollisuuksia. Siitä hän sai myös vihamiehiä, tietenkin. 

Tamminen on valittu Suomen jääkiekon Hall of Fameen pelillisin perustein, joten minusta se on hänen tapauksessaan merkittävää. Koko suomalaisen jääkiekon nykyinen menestys rakentuu aikaisempien pelaajien hartioille. 

Veli-Pekka Ketola puhui umpihankeen hiihtämisestä hänen ikäluokkansa kohdalla. Kun pelaajien taso nousee, niin siitä on suorana seurauksena sekä lajin suosion kasvu että kansainvälinen menestys. Päälle voi sitten heittää värivaloja, savuja, peilejä, brändiä ja somea. 

Ydin on aina ollut ja tulee aina olemaan pelaajat ja peli. Tami oli aikakautensa suomalainen huippupelaaja.

Lue myös:

    Uusimmat