Perinteiden mukaisesti joulukranssi ripustetaan ovelle marraskuun viimeisenä tai joulukuun ensimmäisenä päivänä. Näyttävä ovikoriste on helppo tehdä myös itse.
Upea, itsetehty joulukranssi syntyy joko aidoista lehväksistä tai kaupan muovioksista. Tuoreet havut tuoksuvat ihanalle, mutta muoviset kestävät vuodesta toiseen.
Kranssipohjia voit myös ostaa valmiina joko kukkakaupasta tai askarteluliikkeestä, jolloin selviät pelkällä koristelulla. Kiinnitä joulukranssi oveen tai laita se kynttilän ympärille kauniiksi asetelmaksi. Muista kuitenkin kiinnittää huomiota myös paloturvallisuuteen.