Joulu suomalaisten tärkein juhlapyhä

Enemmistö suomalaisista pitää joulua vuoden tärkeimpänä juhlapyhänä. Valtaosa suomalaisista sanoo tuntevansa joulumieltä (85 %). Varsinaista joulumieltä ei tunne vajaa kymmenes suomalaisista, neljä sadasta ahdistuu jouluna.

Tiedot käyvät ilmi Suomen Gallupin ja Kirkon tutkimuskeskuksen joulukuun alkupuolella tekemästä kyselystä, johon vastasi 1 568 suomalaista.

Yli puolet suomalaisista (55 %) on sitä mieltä, että joulu on vuoden tärkein juhlapyhä. Kolmasosa ajattelee, että joulu on tärkeä juhlapyhä, mutta on muitakin yhtä tärkeitä juhlapyhiä. Yhdeksän sadasta on sitä mieltä, että joulu on tavallinen juhlapäivä eikä 2 %:n mielestä joulu eroa muista päivistä.

Suurin osa suomalaisista aikoo joulunpyhien aikana laiskotella ja syödä hyvin. Valtaosa aikoo myös käydä joulusaunassa ja yli puolet vierailee sukulaisten tai ystävien luona. Vieraita ottaa vastaan 40 prosenttia.

Suomalaisten innostus viettää liikunnallista joulua on selvästi vähentynyt viime vuosina. Hiihtoa tai laskettelua aikoo jouluna harrastaa 11 % (16 % vuonna 1997) ja muuta kuntoilua tai liikuntaa 28 % suomalaisista (43 % vuonna 1997).

Valtaosa suomalaisista (73 %) aikoo viettää joulunsa pääasiallisesti kotona. Toiseksi eniten suomalaiset viettävät joulua omien vanhempiensa tai puolison tai kumppanin vanhempien luona, 3 % lastensa tai lastenlastensa ja 2 % muiden sukulaisten luona. Kaksi sadasta suomalaisesta aikoo viettää joulua ulkomailla, saman verran työpaikalla ja prosentti kotimaan hotellissa tai lomamökissä.

- Vaikka monet muut perinteet ovat nyky-Suomessa muuttuneet, näiden tulosten perusteella joulu on säilyttänyt vahvan ja perinteisen asemansa perheen ja suvun yhteisenä juhlana. Joulu koskettaa lähes jokaista suomalaista, sanoo tutkija Kari Salonen Kirkon tutkimuskeskuksesta.

Monet antavat joululahjoja entiseen tapaan. Neljännes suomalaista aikoo antaa vähemmän joululahjoja kuin viime vuonna ja 7 % aikoo antaa joululahjoja enemmän kuin viime vuonna. Suomalaista 2 % aikoo esiintyä joulupukkina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat