Jouko Lukkarila: Paneehan se miettimään

Valm. - Lukkarila, Jouko
Valm. - Lukkarila, JoukoSM-liiga
Julkaistu 22.02.2002 14:02

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkuetta toisissa arvokisoissaan luotsannut Jouko Lukkarila koki olympiaturnauksessa pelaajien tavoin karvaan pettymyksen. Naisleijonat jäivät Lukkarilan johdolla toisissa peräkkäisissä arvokisoissa ilman mitalia.

Vuosi sitten Yhdysvaltain MM-jäällä Suomi hävisi hävisi pronssiottelussa Venäjälle 1-2. Sama toistui torstaina olympiakaukalossa. Nyt parempi oli Ruotsi, tutuin numeroin 2-1.

Suomi on tähynnyt maailman naisjääkiekkoa vuosikaudet hallinneiden Kanadan ja USA:n korkeuksiin. Salt Laken turnauksen perusteella muita eurooppalaismaita on jo ajamassa Suomen ohi.

-Paneehan se miettimään. Ehkä juuri viime vuoden MM-kisoissa Venäjälle häviäminen oli ensimmäinen paha takaisku olympiaprojektin kannalta, päävalmentaja Lukkarila totesi.

Lukkarila on olympiakisojen aikana äimistellyt Pohjois-Amerikan naiskiekkoilun ammattimaisia puitteita. USA valmistautui kotikisoihinsa puolentoista vuoden yhtämittaisella leirillä. Kanadakin lohkaisi olympialaisten kynnyksellä viimeiset puoli vuotta leiritykseen ja maaotteluihin. Herää kysymys, millä eväillä muutama vuosi sitten selvästi Suomen jäljessä olleet Ruotsi ja Venäjä ovat kiilanneet arvokisojen mitalisteiksi.

-Totuus on, että muut maat ovat menneet meitä enemmän eteenpäin. Meidän pitää saada olosuhteissa aikaan muutoksia, Lukkarila vaati.

Pronssia Suomen nenän edestä vieneellä Ruotsilla on kasvamassa 13-14-vuotiaita lupauksia, joiden aika tulee vielä.

-He kelpaisivat taidoiltaan vaikka olympiakisoihin. He vain eivät vielä ole tarpeeksi vahvoja fyysisesti, päävalmentaja Christian Yngve sanoi.

Tiedotusvälineet rummuttivat vielä viime vuodenvaihteessa, ettei Ruotsin olympiakomitea katsoisi tarpeelliseksi lähettää naisten kiekkojoukkuetta Salt Lake Cityyn.

-Uutinen ei ihan pitänyt paikkaansa. Olympiakomiteasta naisjääkiekkoa kommentoi toimittajille henkilö, jolla ei ollut aiheesta tarkempaa tietoa. Kyllä joukkueemme olympiamatka oli koko lailla varma asia, Yngve oikoi mielenkiintoista väärinkäsitystä.

Maajoukkueessa sivutoimisena

Jouko Lukkarila on työskennellyt naisleijonien lisäksi miesten SM-liigajoukkue Helsingin Jokerien kakkosvalmentajana. Pääasiallisesti palkka juoksee Jokereista.

-Seuraavan olympiadin aikana on aiheellista miettiä, pitäisikö naisten maajoukkueen valmentajan olla päätoiminen. Itseäni sellainen järjestely olisi auttanut paljon.

Lukkarila ei hätkähdä pelaajien esittämästä arvostelusta.

-Esimerkiksi ylivoimapelin harjoittelun määrä on suhteellinen asia. Ristiriita lähtee varmaan siitä, minkälaiseen harjoitteluun pelaaja on tottunut. Ylivoimaa on mielestäni harjoiteltu riittävästi. Ei pelaajia parane syytellä, etteivät he saaneet ratkaisevilla hetkillä kiekkoja maaliin. Minun tehtäväni oli tukea heitä. Katson epäonnistuneeni siinä, Lukkarila sanoi.

-Jos persoonassani on jotain, mikä ärsyttää, olen ollut väärä henkilö koko projektiin. Olen vastuuhenkilö, jonka täytyy miettiä, miksi näin kävi, Lukkarila pohti.

Lukkarilan valmentajasopimus naisten maajoukkueessa päättyy tähän kevääseen.

-Nyt mennään kauden loppuun puoleksitoista kuukaudeksi työpaikalle (Jokereihin) ja mietitään asioita rauhassa, Lukkarila heitti tulevaisuudestaan.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset