Salibandyliigan sunnuntain jännitysnäytelmä esitettiin Joensuussa, jossa Josba nousi suosikki SPV:tä vastaan lähes voittoon, mutta sai taipua jatkoajalla 6-7 (1-2, 2-3, 3-1).
Josba oli kahden erän jälkeen tappiolla 3-5, mutta nousi kolmannessa Tatu Väänäsen ja Tatu Erosen maaleilla rinnalle. Viisi minuuttia ennen loppua Jani Kosonen iski kotijoukkueelle 6-5, mutta aivan loppuun saakka Josba ei kestänyt. SPV tasoitti 21 sekuntia ennen täyttä aikaa Josban Tatu Erosen istuessa jäähyllä, ja jatkoajan neljännen minuutin alkaessa Sami Koski päätti pelin Ville Kuuselan syötöstä.
Tampereen Koovee aloitti liigakautensa kaatamalla kotonaan NST:n 11-6 (4-4, 3-1, 4-1). Tasaisen avauserän jälkeen Koovee repäisi toisessa, jossa Janne Lamminen, Juhani Salo ja Daniel Pappi laukoivat lukemiksi 7-5. Kolmannessa Koovee sai kaunistella lukemia vieraiden hakiessa riskillä kavennusta.
Mestari SSV otti jo viikonlopun toisen vierasvoittonsa kukistaessaan Oulussa OLS:n 5-0 (2-0, 1-0, 2-0). Harri Forsten sekä Rein Kivi laukoivat helsinkiläiset avauserässä johtoon, ja toisen alussa Juho Järvinen iski lukemiksi jo 0-3 Kiven syötöstä. SSV:n maalissa merkkautti kauden ensimmäisen nollapelin Toni Lötjönen torjuttuaan 12 laukausta.
Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona Tampereella ottelulla Classic-Tapanilan Erä.
Miesten salibandyliiga sunnuntaina:
OLS-SSV 0-5 (0-2, 0-1, 0-2)
Josba-SPV ja. 6-7 (1-2, 2-3, 3-1)
Koovee-NST 11-6 (4-4, 3-1, 4-1)
SSV 2 2 0 0 12- 5 4 Koovee 1 1 0 0 11- 6 2 SPV 1 1 0 0 7- 6 2 Erä 1 1 0 0 6- 5 2 TPS 1 1 0 0 6- 5 2 OLS 2 1 0 1 6- 8 2 Nokian KrP 1 0 1 0 2- 2 1 Josba 2 0 1 1 8- 9 1 Classic 0 0 0 0 0- 0 0 Happee 1 0 0 1 5- 6 0 Oilers 1 0 0 1 5- 6 0 Trackers 1 0 0 1 5- 7 0 AC HaKi 1 0 0 1 3- 6 0 NST 1 0 0 1 6- 11 0
Seuraavat ottelut: 30.9. Classic-Erä, 3.10. AC HaKi-Classic, Koovee-TPS, Oilers-OLS, SSV-Josba, Happee-SPV.
(MTV3)