Yksi, kaksi, kolme lapsettomuushoitoa. Ei vauvaa. Sairauden aiheuttama lapsettomuus voi aiheuttaa vaikeita tunteita. – Välillä sitä miettii, että me joudumme käymään läpi tällaista, mutta toiset saattavat vähän kuin sormia napsauttamalla saada lapsen, Satu miettii.
– Kun tapasin nykyisen mieheni, kerroin hänelle heti. En tietenkään halunnut häntä johtaa harhaan, jos hän haluaa lapsia. Hän halusi lapsia, ja haluaa edelleenkin, ja niin sitä yhdessä lähdettiin hoitoihin, Satu sanoo.
Hän on kauppaoppilaitoksen käynyt, lähihoitajana työskentelevä suomalainen nainen, jonka sydäntä lapset ovat aina olleet lähellä. Oman lapsen saaminen ei kuitenkaan ole Sadulle itsestään selvää: hän on tahtomattaan lapseton.
– Minulla on todettu nelivuotistarkastuksessa Turnerin syndrooma, siis lyhytkasvuisuus. Tähän kuulu lapsettomuus, ja paljon muutakin. Periaatteessa ainoa mahdollisuus saada lapsi on lahjoitetulla munasolulla hoidettu lapsettomuushoito, hän kuvaa.
– Kun olin 25-vuotias, kysyttiin, olenko miettinyt asiaa, olenko tekemässä lapsia. Sanottiin, että voisi ehkä olla mahdollista saada lapsi ominkin avuin. Siinä vaiheessa lapsen saaminen ei kuitenkaan ollut ajankohtaista. Menin 2011 naimisiin, jonka jälkeen lapsettomuushoidot tulivat mieheni kanssa meille ajankohtaisiksi.
Satu on käynyt lapsettomuushoidoissa kolmesti. Hoidoissa käytetään aiemmin kerättyjä munasoluja.
– Ensimmäisessä hoidossa tehtiin kolme siirtoa. Kolmas onnistui, mutta raskaus meni kesken ensimmäisen viikon aikana. Sen jälkeen, kun Facebookissa vaikka ystävät laittoivat kuvia mahastaan, niin toki sitä ajatteli.
Hoidot käytiin yksityisellä. Kolme hoitoa; yksikään ei tuottanut toivottua tulosta.
– Tuntui, että jäi tyhjän päälle: oliko tämä tässä? Satu kuvaa.
Hän on miehensä kanssa puhunut hoitojen lopettamisesta. Seuraava kerta voisi olla se viimeinen. Lapsettomuushoitoja ei voi käsittää, jos niitä ei ole itse kokenut.
– Kun hoidoissa käydään, tiedät aina päivän, jolloin menet hoitoon. Se vaikuttaa, Satu kuvaa.
Niin – harva tietää tarkan päivän, jona tuli raskaaksi. Tai päivän, jona viimeinen toivo vietiin.
Satu herkistyy.
– Olemme puhuneet, että hoidot voisivat olla tässä. Eikä sille tietenkään mitään voi, jos se näin menee. Onhan se haave aina siellä pohjalla, että jos vielä olisi yksikin mahdollisuus. Välillä sitä miettii, että me joudumme käymään läpi tällaista, mutta toiset saattavat vähän kuin sormia napsauttamalla saada lapsen, Satu miettii.
– Minulla on samaa syndroomaa sairastavia ympärillä, ja myös ihmisiä, jotka käyvät muusta syystä lapsettomuushoidoissa. On myös onnistuneita hoitoja, joista aina sanonkin, että niitä on hyvä kuulla. Ei kannata lannistua.
Adoptiotakaan ei ole poissuljettu, mutta juuri nyt se ei tunnu ajankohtaiselta. Ensin täytyy käydä läpi lapsettomuushoidot.
– Lujuutta tässä pyydetään, ja uskoa kannattaa olla. Mikään ei ole mahdotonta.
"Kaikkea kateellisuudesta vihaan"
Iiran tarina on erilainen. Lapsettomuuden aiheuttava sairaus tuli yllättäen.
– Minulla todettiin endometrioosi lapsettomuustutkimuksien yhteydessä. Se on meillä syynä lapsettomuuteen. Endometrioosin aiheuttaa minulla kipuja, lähes päivittäin syön särkylääkkeitä, ja kuukautisten aikaan vahvempiakin lääkkeitä.
Aiemmin lapsettomuus vaikutti enemmän. Nyt lapsettomuushoidot ovat ohi, ja Iira on oppinut elämään asian kanssa.
– Aiemmin oli vaikeaa olla tilaisuuksissa ja tapaamisissa, joissa oli lapsia. Raskaana olevia kavereitanikin saatoin vältellä. Nykyään, kun meillä on hoidot ohi, niin osaan jo elääkin asian kanssa, iira kuvaa.
– Vaikeita tunteita on paljonkin, kaikkea kateellisuudesta vihaan. Surua epäonnistuneista hoidoista, kateutta kavereilla heidän raskauksistaan ja lapsistaan. Vihaa omaa kroppaa kohtaan, koska se ei toimi niin kuin pitäisi. Koko ikäni olen kuullut, miten naiselle on luonnollista tulla raskaaksi. No, aina se vaan ei ole niin. Kateellinen olen ollut myös lapsettomuushoidoilla raskaaksi tulleille, koska omalla kohdalla hoidotkaan eivät ole auttaneet.
Viimeisen hoidon jälkeen Iira ei hetkeen nähnyt edessään minkäänlaista tulevaisuutta. Vähitellen hän oppi elämään vaikean ajatuksen kanssa: biologista lasta ei koskaan tule.
– Ja jos tulee, niin ihme se on.
Läheisimmät kaverit, sisarukset ja vanhemmat tietävät Iiran tilanteesta. Läheiset ovat olleet tukena hoitojen aikana, hyväksyneet ja auttaneet hyväksymään tilanteen. Iira on kirjoittamansa blogin kautta saanut keskustella muiden lapsettomuudesta kärsivien kanssa.
– Keskusteluryhmä ei ollut itselle niin hyvä. En osannut keskustella tuntemattomien kanssa omista hoidoistani ja tunteistani.
Iira opiskelee sairaanhoitajaksi. Hän harkitsee seuraavaksi kätilön opintoja.
– Tulevaisuuden näen nykyään aika valoisana. Välillä mietin, olenko oikeasti niin kovasti lasta edes halunnut, kun tämä tilanne ei enempää sureta enää.
Iira on miehensä kanssa menossa tukiperhevalmennukseen. Näillä näkymin tukiperheenä toimiminen alkaa talvella 2015.
– Nykyään mieheni kanssa tutustumme toisiimme uudestaan ja luomme suhdettamme uudelleen, sillä kuuden vuoden raskauden yrittäminen "saastutti" suhdettammekin. Hormonihoitojen ja piinaamisen välillä unohtui, että suhdettakin pitää huoltaa. Ja toisaalta meidän oli opeteltava elämään senkin kanssa, ettei lasta meille tule, joten suhdekin on erilainen, Iira kuvaa.
– Minulla kuitenkin on asiat hyvin: minulla on ihana mies, joka rakastaa minua kaikesta huolimatta. Meillä on kaksi ihanaa koiraa. Saan pian tutkinnon ja töitä alalta, jota rakastan. Vaikka minulla ei ole edessä se tulevaisuus, jota suunnittelin, kaksi lasta ja omakotitalo, niin minulla on tulevaisuus edessä, hieno sellainen.
Lapsettomien lauantaita vietetään vuosittain lauantaina, joka edeltää äitienpäivää. Vuonna 2015 lapsettomien lauantai on 9.5.