Jos mielesi halajaa terassille, tänään on oikea aika! Pian sateet ja pilvet himmentävät aurinkoisen kesäsään päiviksi

4:24
Sää jatkuu kesäisenä, mutta vesisateisiin pitää varautua – ennusteessa vaihtelevaa loppuviikolle

Vielä tänään suuressa osassa maata nautitaan poudasta, mutta Lapissa saadaan jo tänään sateita, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Mannisen mukaan loppuviikosta maahan leviää sateita kaakosta ja vettä tulee laajoilla alueilla.

Pilvisillä alueilla ja sateessa lämpötilat voivat laskea 15 asteen tuntumaan, mutta kohoavat nopeasti 20 asteen tuntumaan, jos aurinko pääsee pilkahtelemaan pilvien lomasta.

– Jos miettii esimerkiksi piknikiä tai terassille menoa, niin tänään olisi hyvä päivä. Loppuviikolla on pilvisempää, mutta tänään varsinkin etelässä paistaa laajalti aurinko.

Etenkin etelärannikolla lämpötiloja hillitsee kuitenkin viileä mereltä puhaltava tuuli.

Perjantaista on tulossa näillä näkymin yksi viikon viileimmistä päivistä. Sään ennustetaan kuitenkin jatkumaan lämpöisenä, vaikka sää onkin lähipäivien ajan epävakaata.

– Ilma on tulossa kaakosta ja sieltä saapuvat säät ovat aika vaikeasti ennustettavissa. Aivan loppuviikon osalta tähän liittyy vielä epävarmuutta. Varmaa on kuitenkin, että aurinkoisilla alueilla voidaan äkkiä päästä 20 asteen yläpuolelle.

Katso loppuviikon sää jutun videolta!

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja