Jori Lehterän oikeusjupakka laittoi Leijonat mietinnän äärelle – näin Jukka Jalonen avaa taustoja

6:03
Videolla Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen puhuu tuoreista maajoukkuenimityksistä sekä muun muassa Jori Lehterän tilanteesta.

Jukka Jalonen esitteli Leijonien Ruotsin EHT-turnauksen miehistön maanantaina. Listalta löytyi myös Jori Lehterännimi. Lehterä, 32, on ollut esillä peliotteiden lisäksi myös kaukalon ulkopuolisten asioiden takia.

Viime maaliskuussa Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Lehterälle neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen huumausainerikoksesta. Asian käsittely jatkuu hovioikeuden, minkä myötä Lehterän tuomio ei ole lainvoimainen.

Lehterä palasi kesällä takaisin Suomeen usean Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen. Hän edustaa nyt KHL-joukkue Pietarin SKA:ta – eurooppalaisen jääkiekon jättiseuraa.

Lehterän perään kyseltiin jo syksyllä. Nyt hän hyppää mukaan, kauden kolmannessa Euro Hockey Tourin turnauksessa.

Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen mukaan maajoukkueen johdon piti ottaa huomioon se, että Lehterään liittyy rikosasian takia ylimääräistä hälinää ja huomiota.

– Totta kai mietimme, että voimmeko ottaa hänet mukaan. Päädyimme siihen, että tässä ei ole mitään esteitä. Otimme hänet ja nyt toivomme, että Jori saa työrauhan, Jalonen sanoo MTV Urheilulle.

– Emme tietenkään olisi ottaneet häntä mukaan, jos olisimme kokeneet, että kutsulla voisi olla jonkinlainen negatiivinen vaikutus meidän toimintaamme, Jalonen jatkaa.

Jalosen mukaan Lehterää ei ole tarvinnut ”taivutella” palaamaan takaisin maajoukkueeseen. Lehterä edusti Suomea viimeksi World Cupissa syksyllä 2016.

Isoon rooliin

Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan Matti Nurmisen mukaan Lehterä on tällä hetkellä ”edustuskelpoinen pelaaja”, koska hänellä ei ole tällä hetkellä lainvoimaista tuomiota. Lehterän kohdalla hovioikeuden ratkaisu venyy hyvin todennäköisesti kevään MM-kisojen yli.

Kevään MM-kisat ovat yksi olennainen kysymys Lehterän kohdalla, sillä hän on varteenotettava ehdokas Sveitsissä pelattavaan turnaukseen.

Taitohyökkääjänä tutuksi tullut Lehterä on nakuttanut tällä kaudella 47 KHL-otteluun tehot 13+14=27. Leijonien päävalmentajan Jalosen silmiin SKA-sentteri on jättänyt itsestään hyvän vaikutelman.

– Hän kantaa isoa roolia yhdessä Euroopan parhaassa joukkueessa. Hän on heidän ykkössentterinsä, jolla on iso vastuu. Hän pelaa yli- ja alivoimaa ja hän on heidän varakapteeninsa.

– Juuri tuota samaa, isoa roolia olemme kaavailleet hänelle myös maajoukkueeseen. Ei meillä ole muuten mitään ennakko-odotuksia. Riittää, kun hän tekee sen, mitä hän osaa ja mihin hän pystyy. Auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla.

– Nyt näemme, että miten hän pärjää kansainvälisissä peleissä, Jalonen sanoo Ruotsin EHT-turnauksen alla.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja