Jordan vahvistaa eron: Avioliitto oli virhe!
Kurvikas glamourmalli Katie Price on vihdoin myöntänyt eronneensa aviomiehestään Alex Reidistä 11 avioliittokuukauden jälkeen.
Pitkän spekuloinnin jälkeen glamourmalli Katie Price, 32, taiteilijanimeltään Jordan, on vihdoin myöntänyt, että avioliitto häkkitappelija Alex Reidin, 35, kanssa on ohi. Tiedottajansa kautta välittämässään pitkässä tiedotteessa tähti kertoo syyt eron taustalta. Price muun muassa kertoo astelleensa alttarille liian nopeasti, mutta syyttää myös Reidiä julkkisstatuksen himoamisesta.
– Alexilla ja minulla on ollut lukuisia vaikeuksia viime kuukausien aikana. Myönnän, että nämä johtuivat osittain siitä, että menin naimisiin liian nopeasti – teemme kaikki virheitä, ja tämä oli yksi niistä, Jordan tilittää.
– Vaikeuksiamme ei auttanut se, että Alex viehättyi elämästä julkisuudessa. En tietenkään voi kritisoida ketään, joka näin haluaa tehdä ja alunperin yritin auttaa häntä urallaan saaden hänelle sopimuksia tuotantoyhtiöstäni. Jos Alex haluaa pitää kiinni noista sopimuksista, tuotantoyhtiö tekee niin mielihyvin. Kuitenkin Alexin halu mainostaa itseään muutti suhteemme dynamiikkaa ja edisti etääntymistämme.
– Alex ja minä olemme viettäneet tunteja keskustellen suhteestamme ja yritimme saada sen toimimaan, mutta ongelmamme ovat liian syvällä. Olin toivonut, että voisimme päättää suhteemme ystävällisissä väleissä ja ilman sanasotaa mediassa.
Alunperin Price suostui pitkittämään eroilmoitusta Reidin pyynnöstä, mutta muutti mielensä, kun julkisuuteen levisi kuvia Reidistä ja Pricen Junior-pojasta. Glamourmalli oli päättänyt pitää lapsensa vastedes poissa julkisuudesta, ja suuttui Reidille, kun tämä ei kunnioittanut hänen toiveitaan. Reid itse väitti jonkun toisen myyneen kuvan lehdille.
Myös asumisjärjestelyt aiheuttavat ex-parille ongelmia. Perheen koti on varustettu Jordanin vammaista Harvey-poikaa ajatellen, joten tähti ei noin vain voi muuttaa sieltä pois. Julkisuudessa onkin kuitenkin kerrottu myös Alexin kieltäytyneen muutosta.
– On totta, että olen pyytänyt Alexia muuttamaan pois kodistamme, ja ettei hän aio tehdä sitä. Lähtisin itse, mutta talo on varustettu Harveyn tarpeita varten. Alex haluaa esittää itsensä kunniakkaassa valossa, ja toivon, että hän käyttäytyy niin.
Jordanilla on kolme lasta entisistä suhteistaan.
JORDAN: POVIPOMMIN PÄIVÄKIRJA Subilla ensi maaliskuussa.
MTV3/Helmi
Lähde: dailymail.co.uk
Kuvat: Getty Images
Uusimmat
-
08:52
Zelenskyi: Padon tuho todistaa, että Venäläisille ei pidä jättää metriäkään Ukrainan aluetta – MTV seuraa sotaa
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
Lataa lisää