Jopas jotakin, Daniel Ståhl

Daniel Ståhl
Daniel Ståhl on saanut limpun jälleen lentämään hienolla tavalla.Lehtikuva
Julkaistu 22.06.2025 19:35
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Daniel Ståhlilla ei ole hyvään aikaan kulkenut näin väkevästi. Ruotsinsuomalainen jätti viskasi toisen kerran neljään päivään kiekon yli 70 metrin.

Ståhl heitti tiistaina Turun Paavo Nurmen kisoissa kauden parhaakseen 70,19 ja eilen lauantaina Viron Jõhvin kansainvälisissä limppu lensi 70,14. Ruotsia edustava mies oli välissä nakannut välineen 67,70 metriin keskiviikkona Liettuan Kaunasissa. 

Turun tasokkaassa kisassa Ståhl sijoittui kolmanneksi, Kaunasissa hän voitti ja Jõhvissä sijoittui toiseksi. Jõhvissä voittoon kiskaisi Paavo Nurmen kisojen tapaan Kristjan Ceh. Slovenialainen päihitti Ståhlin nyt vain kolmella sentillä.

Suomeakin puhuva tähti kilpaili kuudessa päivässä kaikkiaan neljästi, kun viime sunnuntaina hän oli Tukholman Timanttiliigassa toinen 69,53-metrisellä siivulla.

"Rytmikästä ja räjähtävää"

Ståhl on parhaassa lyönnissään hyvään toviin. Ennen Turkua hän oli viimeksi ylittänyt 70 metrin rajan Budapestin MM-kisoissa elokuussa 2023 voitettuaan kultaa noteerauksella 71,46.

– Oli tosi kivaa, rytmikästä ja räjähtävää. Yritin hiukan liikaa 70 metrin heiton jälkeen, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu oikein hyvältä, Ståhl setvi Ruotsin yleisurheiluliiton tiedotteessa.

Urallaan parhaimmillaan 71,86 vuonna 2019 kiskaissut mies tuumi, että hänen heitossaan on nyt paljon hyvää.

– Se on merkki siitä, että se, mitä Staffan (valmentaja Jönssön) ja minä olemme tehneet, toimii.

Ståhl aikoi latailla kotonaan muutaman päivän akkuja, kunnes hän suuntaa ensi viikolla EM-joukkuekilpailuihin Madridiin.

Suomen Mico Lampinen sijoittui Jõhvin kiekkokisassa seitsemänneksi tuloksella 52,71.

Heino Lipp Memorial, Jõhvi, Viro:

Miehet:

100 m (-1,6): Gift Leotlela Etelä-Afrikka 10,11, 2) Ferdinand Omanyala Kenia 10,15.

800 m: 1) Uku Renek Kronbergs Viro 1.50,08, 2) Bram Buigel Hollanti 1.51,50, 3) Oliver Asikainen Suomi 1.51,81, … 7) Ville Lampinen Suomi 1.52,76.

110 m aj (-0,1): 1) Antonio Alkana Etelä-Afrikka 13,69, 2) Filip Demsar Slovenia 13,79, 3) Santeri Kuusiniemi Suomi 13,86, 4) Ilari Manninen 14,05, … 8) Rasmus Vehmaa 14,65.

Korkeus: 1) Dmytro Nikitin Ukraina 212, 2) Daniel Kosonen Suomi 212, 3) Arttu Mattila Suomi 207.

Kuula: 1) Joe Kovacs Yhdysvallat 21,13, 2) Jordan Geist Yhdysvallat 20,63, 3) Konrad Bukowiecki Puola 20,23.

Kiekko: 1) Kristjan Ceh Slovenia 70,17, 2) Daniel Ståhl Ruotsi 70,14, 3) Matt Denny Australia 67,77, … 7) Mico Lampinen Suomi 52,71.

Moukari: 1) Mihailo Kokhan Ukraina 79,37, 2) Pawel Fajdek Puola 77,25, 3) Hilmar Örn Jönsson Islanti 72,92, 4) Henri Liipola Suomi 72,51, 6) Marco Kammer Suomi 71,63, … 7) Aaron Kangas Suomi 71,62, … 9) Tuomas Seppänen 69,76.

Naiset:

Korkeus: 1) Yulia Chumachenko Ukraina 184, 2) Heta Tuuri Suomi 181.

Moukari: 1) Lauren Bruce Uusi-Seelanti 68,96,…5) Charlotta Sandkulla Suomi 65,08, … 8) Kati Ojaloo Viro 63,45.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu