Jopa sata henkilöä on saanut toisen henkilön passin – postituskoneen viimeviikkoinen virhe koskee yli 500 passilähetystä

Poliisihallitus tiedottaa, että passiprosessissa tapahtuneen virheen takia perjantaina 16.9. toimitukseen lähteneet kirjekuoret ovat sisältäneet toiselle henkilölle kuuluvan passin.

Postituskoneen automatiikka, joka täsmäyttää kuoren ja sen sisälle laitettavan passin, ei ole ollut toiminnassa.

– Ongelman laajuus on tämän hetken tiedon mukaan enintään 550 passilähetystä, joista arviolta 100 kappaletta on ennätetty luovuttamaan kansalaisille, ylitarkastaja Juhani Ruutu Poliisihallituksesta sanoo. 

Välittömästi ongelman ja sen laajuuden selvittyä kyseiseen erään kuuluvat lähetykset kutsuttiin takaisin eikä niitä enää luovuteta noutopaikoista, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Passilähetykset palautuvat passinvalmistajalle ja ne pakataan uudelleen oikeisiin kuoriin. 

Jos olet saanut toisen henkilön passin – toimi näin

Henkilöitä, jotka ovat saaneet toiselle henkilölle kuuluvan passin, pyydetään palauttamaan se kirjekuorineen välittömästi noutopaikkaan.

Kaikille väärän passin saaneille toimitetaan uusi noutoilmoitus, kun oikea passi on noudettavissa.

Tähän prosessiin kuluu noin viikko, poliisi kertoo. 

Jos esimerkiksi matkan takia passin tarvitsee nopeammin, on syytä olla yhteydessä passin myöntäneeseen poliisilaitokseen.

Lue myös:

    Uusimmat