Joonas Nordman jättää Putouksen – muut näyttelijät mietteliäinä tulevaisuuden suhteen

Putous päättyy lauantaina 12.12. finaalilähetykseen. Osa näyttelijöistä jatkaa ohjelman jälkeen suoraan töiden parissa ja osa pitää lomaa. 

Kahdeksan viikon Putous-rupeama tulee pian päätökseensä, kun lauantaina 12.12. nähdään seitsemännen kauden finaalilähetys. 

Näyttelijä Joonas Nordman on kertonut jättävänsä Putouksen kuluneen kauden jälkeen. Sen sijaan muut näyttelijät eivät vielä tiedä, aikovatko he palata Putouksen pariin tulevaisuudessa. 

– En osaa vielä oikein sanoa, lähtisinkö mukaan Putouksen mahdolliselle seuraavalle kaudelle, Essi Hellén pohtii.

Luvassa ansaittua lomaa

Näyttelijät ovat työskennelleet Putouksen parissa tiiviisti loppukesästä asti. Lukuisten suorien lähetyksen lisäksi näyttelijöitä ovat työllistäneet myös sketsihahmojen käsikirjoittamiset. 

Putouksen loputtua näyttelijöistä aikoo pyhittää ohjelman jälkeen aikaa palautumiselle, osa jatkaa suoraan muihin työprojekteihin.

Nordman aikoo lomailla Putouksen jälkeen ruhtinaallisesti koko tammikuun ajan.

– En pitänyt kesällä juuri ollenkaan lomaa, joten nyt ajattelin pitää tammikuun loppuun asti lomaa. Siinä ehtii viettää joulua ja käydä jossakin reissussa. Sen jälkeen minulla on tiedossa käsikirjoitushommia. 

Taksikuski Aimo Sonniksi sketsihahmokisassa muuntautunut Kari Ketonen kertoo jatkavansa Putouksen jälkeen rauhallisemmalla työtahdilla. Varsinaista lomaa hänellä ei ole tiedossa.

– Tarkoituksena on, että teen töitä, mutta hieman rauhallisemmalla tahdilla. En usko, että lomailen nyt heti. Reissuja minulla ei ole tiedossa, Ketonen kertoo. 

Sen sijaan Essi Hellén aikoo lähteä perheensä kanssa kahdeksi viikoksi Thaimaahan. 

– Odotan innolla reissua. Luulen, että itku tulee, kun loma alkaa. On ollut rankka tehdä kolmea eri ohjelmaa päällekkäin. Onneksi pääsen perheeni kanssa Thaimaan lämpöön. Tammikuussa promoan Nuotin vierestä -elokuvaa, Hellén sanoo.

Lisäksi hän toimii Lasten ja nuorten säätiön uutena Dreamsterina.

Pian ensimmäisen lapsensa saava Ville Tiihonen aikoo pitää vapaata alkuvuoteen asti.

– En lomaillut kesällä ollenkaan, joten nyt aion pyhittää loppu- ja alkuvuoden kokonaan lomailulle, Tiihonen kertoo. 

Myös Heikki Paasonen kertoo lomailevansa alkuvuodesta. 

– Jotakin reissun tynkää olen suunnitellut tammikuulle, mutta suunnitelmat ovat vielä aika avoinna tässä vaiheessa, Paasonen kertoo. 

Riku Nieminen jatkaa Putouksen jälkeen suoraan töiden parissa. 

– Minulla alkaa elokuvan kuvaukset heti Putouksen jälkeen. Tammikuun alusta pidän kolmen viikon tauon, jonka aika en aio tehdä mitään näyttelijän työhön liittyvää, Nieminen sanoo. 

Jenni Kokander aikoo rentoutua Suomen kamaralla perheensä parissa. Nainen kertoo rentoutuvansa erityisesti kotiaskareiden, kuten siivoamisen parissa.

– Tämän jälkeen minulla on jonkin aikaa vapaata, mutta freelancerina minulla on myös paljon tekemättömiä töitä, jotka odottavat Putouksen jälkeen. Teatterin pariin haikailen, Kokander sanoo. 

Mari Perankosken syksyä on varjostanut työkiireiden lisäksi kodin viemäriremontti. Putouksen jälkeen näyttelijä jatkaa vielä muutaman työprojektin parissa, kunnes jää lyhyelle lomalle. 

– YleLeaksin ja Sykkeen kuvaukset jatkuvat vielä. Niiden jälkeen ajattelin lähteä jonnekin reissuun, Perankoski kertoo. 

Joonas Nordmanin lähdöstä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

PUTOUS-FINAALI MTV3-kanavalla lauantaina 12.12 klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat