Jokereissa muhii suomalaisen jääkiekon harvinainen yksilö – "Iso poika, josta kasvaa loistava pelaaja"

Uuteen KHL-kauteen valmistautuvan Jokereiden riveistä löytyy koko suomalaisen jääkiekkoilun kannalta mielenkiintoinen tapaus. Kaksimetrinen puolustajalupaus Eemeli Räsänen on jotain, mitä Suomi-kiekkoon on kaivattu jo pidemmän aikaa.

Räsäsen kohdalla hyvin harvinaisesta yksilöstä. Isokokoisesta, oikealta ampuvasta suomalaispuolustajasta, joka osaa kaiken lisäksi pelata.

Huipputasolla heitä ei paljoa näy. Rasmus Ristolaisen takana on iso tyhjiö.

19-vuotias Räsänen on Jokereille äärimmäisen kiehtova projekti. Tätä vakuuttelee niin seurajohto kuin päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Jokereiden GM:n Jari Kurrin suupielet kääntyvät nopeasti ylös, kun hänelle mainitsee Räsäsen nimen.

– Hän on mielenkiintoinen nuori poika. Haluamme tuollaisia nuoria pelaajia tänne kehittymään. He kun ottavat usein isoja steppejä eteenpäin, niin kuin nähtiin Eeli Tolvasen kohdalla. Ihan samalla tavalla odotamme steppejä Eemeliltä tänä vuonna. Hän on iso poika, josta kasvaa loistava pelaaja, Kurri uskottelee MTV Sportille.

Päävalmentaja Marjamäki kehuu Räsäsen luonnetta isojen raamien ohessa. Marjamäki kuitenkin muistuttaa, ettei Räsänen ole vielä valmis pelaaja. Se on myös näkynyt harjoitusotteluissa. Räsänen on ollut välillä vaikeuksissa liukkaiden hyökkääjien kanssa. Toisaalta hän on myös näyttänyt viileitä hermojaan, tehden fiksuja ratkaisuja paineen alla.

– Pitää ymmärtää, että hän on pelannut juniorisarjoissa ja kapeassa kaukalossa. Jokainen päivä on Eemelille tärkeä. On kuitenkin tuntunut siltä, että hän pääsee paremmin ja paremmin mukaan tähän juttuun, Marjamäki totesi Jokereiden ja SKA:n välisen harjoitusottelun yhteydessä.

Räsäsellä on olemassa hurjat raamit, joita hän voi käyttää huomattavasti röyhkeämmin.

Kaksimetrisestä kolossipuolustajasta voi tulla mörkö. Vielä hän ei ole sitä.

Jokereiden päävalmentaja Marjamäki keskittyy omassa analysoinnissaan Räsäsen luisteluun, joka nousee keskiöön KHL:n isoissa kaukaloissa.

– Tämän päivän pelissä ei ole enää sellaisia omanpään peruspuolustajia. Niille ei ole hirveästi käyttöä. Hän tarvitsee luisteluun ”tiiviyttä”. Sitä, että hän saa vastustajiin nähden välejä pois. Hän menee hyvään suuntaan ja olemme rauhallisen hänen kanssaan.

– Eemelillä on kaikki mahdollisuudet kehittyä huippupuolustajaksi, Marjamäki uskoo.

Hyvässä koulussa

Jokereiden pelaajakoordinaattori Janne Vuorinen näki Räsäsen otteita jo nuorempana, kun Räsänen pelasi Joensuussa Jokipoikien juniorijoukkueissa.

– Sen jälkeen hän kävi Porissa ja oli pari vuotta Kanadassa Kingstonissa. Siellä hän otti isoja steppejä. Kanadan vuodet olivat hyviä hänelle monella tapaa. Kun hän oli poissa kotoa, niin hän kasvoi myös ihmisenä, Vuorinen perkaa.

Pohjois-Amerikassa pelatessaan Räsänen varattiin myös NHL:ään. Toronto Maple Leafs huusi hänet itselleen kesän 2017 NHL-draftissa toisella kierroksella, vuorolla 59.

Kahden Kanadan vuoden jälkeen Räsänen päätti palata Suomeen, kun hän teki sopimuksen Jokereiden kanssa. Vuorisen mukaan ”tämä oli oikea ratkaisu Eemeliltä”, nimenomaan ympäristön tuoman haasteen kannalta.

– Nyt hän pelaa miehiä vastaan. Hän on isokokoinen pelaaja, jonka pistää päästä kamppailemaan ja joka vaatii sellaista jatkuvaa peliotetta. Junnuja vastaan sitä ei välttämättä tulisi ihan samalla tapaa. On tärkeää, että hän joutuu joka päivä painimaan sellaisten pelaajien kanssa, joilta ei saa mitään ilmaiseksi. On se sitten peleissä tai harjoituksissa.

– Nyt hän on hyvässä koulussa, Vuorinen vakuuttaa.

Jokereiden pelaajakoordinaattori näkee Räsäsen kohdalla valoisan tulevaisuuden. Koko Suomi-kiekon huutava pula isokokoisista, kovan luokan rightin puolustajista saattaa saada vastakaikua tulevina vuosina.

– Hänellä on potentiaalia kehittyä ihan Suomen maajoukkueen luottopuolustajaksi, Vuorinen uskoo, mutta rauhoittelee perään:

– Eemelin kanssa pitää olla kärsivällinen. Välillä eteen voi tulla huonoja ja välillä taas hyviä pelejä. Hän on halukas oppimaan ja hän tekee koko ajan hommia. Hän on positiivinen persoona ja iloinen kaveri. Uskon vahvasti siihen, että hän ottaa oman paikkansa tuosta joukkueesta. Mutta totta kai, nuorten pelaajien kohdalla pitää olla maltti mukana.

GM Kurrin mukaan KHL on Räsäselle todella hyvä paikka tässä vaiheessa uraa.

– Hän joutuu taistelemaan illasta toiseen hyvien pelaajien kanssa. Se on karu totuus – KHL:ssä ei voi ottaa yhtään vaihtoa löysästi, Kurri painottaa.

Räsänen on hiomaton timantti, eikä hänen kohdalla kannata odottaa mitään räiskyvää ilotulitusta, kuten Tolvasen kohdalla kävi.

– Ei me lähdetä pilvilinnoja rakentelemaan, eikä lyödä paineita. Varmasti ”Late” (päävalmentaja Marjamäki) ja kumppanit pystyvät auttamaan Eemeliä ja hän huomaa varmasti itsekin sen, kun hän pääsee pelaajana eteenpäin, Kurri uskoo. 

Lue myös:

    Uusimmat