Jokela-ryhmä: Kouluampumisiin ei yksittäistä syytä

Kouluampumisten taustalla ei näytä olevan mitään yhtä erillistä syytä, joka nousisi esiin, arvioi Jokela-ryhmän vetäjä, varatuomari Tuulikki Petäjäniemi.

Hän uskoo, että turvallisuutta voidaan kyllä kouluissa parantaa, mutta koskaan ei voida täysin estää yksittäisen ihmisen tekoja.

Petäjänimen mukaan Kauhajoen ja Jokelan ampumisissa on paljon yhtäläisyyksiä, kuten ihmisviha, mahdollisimman suuren huomion tavoittelu ja yhteiskunnan vastainen toiminta.

-Kauhajoen ja Jokelan tapaukset muistuttavat paljon Columbinen kouluampumista. Malli on kopioitu yksi yhteen, Petäjäniemi sanoo.

Petäjäniemen mukaan nyt olisi tärkeintä keskittyä siihen, miten voisi estää niin suuren vihan syntymisen, joka johtaa näin äärimmäisiin tekoihin.

-Henkilökohtaisesti minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi hän päätyi tähän, Petäjäniemi pohtii.

Kuva täydentyy hiljalleen

Kouluväkivallan ennaltaehkäisyä pohdittaessa esille on jo nostettu yhteisöllisyys ja välittäminen sekä kouluterveydenhuollon kohentaminen ja aselupien kiristäminen.

Petäjäniemen vetämä Jokela-ryhmä selvittää, millaista ennaltaehkäisevää työtä on tehty koulussa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ryhmä pohtii myös aselupien myöntämismenettelyä ja tiedotusvälineiden toimintaa sekä viranomaisten toimia Jokelassa. Työnsä ryhmä aikoo saada valmiiksi helmikuussa.

-Käymme parhaillaan johtopäätöksiä läpi, mutta niistä ei voi vielä kertoa. Kuvasta puuttuu vielä iso pala, sillä emme ole saaneet käyttöömme esimerkiksi Pekka Auvisen terveystietoja.

Jokela-ryhmä muuttuisi tutkintalautakunnaksi ja saisi käyttöönsä tietoja nykyistä laajemmin, jos ryhmää koskeva erillislaki menee läpi. Se on parhaillaan perustuslakivaliokunnassa lausunnolla.

Jokela-ryhmän tutkinnan tarkoituksena on selvittää mahdollisuuksia Jokelan kaltaisten tapahtumien ennalta ehkäisemiseksi ja vahinkojen torjumiseksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat