(Parlophone 2005)
Lokakuun 9. päivä John Lennon olisi täyttänyt 65 vuotta, ellei häiriintynyt fani olisi murhannut häntä 25 vuotta aiemmin. Levy-yhtiö EMI kunnioittaa Lennonin syntymäpäivää uudella kokoelmalla, joka käsittää koko Lennonin soolouran. Tupla-cd ja sen 38 kappalevalintaa ovat varsin osuva ratkaisu kattamaan Lennonin uran, aivan heti en ainakaan minä keksi, mitä levyltä puuttuisi. Levyä kuunnellessa voi samalla muistella Beatles-nokkamiehen soolouraa, joka loppui aivan liian aikaisin.
1969
Lennon aloitti soolouransa Torontolaisen hotellihuoneen sängyssä nauhoitetulla singalong-rauhanlaululla Give Peace a chance. Paikallaan takuttavalla viisiminuuttisella on enemmän historiallista kuin musiikillista arvoa. Lennonin toinen soolosingle Cold Turkey on rankka ja onnistunut rokkikuvaus huumevieroituksesta.
1970
Lennonin ensimmäinen soololevy Plastic Ono Band on edustettuna kokoelmalla viidellä laululla. Mother-laulussa supertähti purkaa lapsuuden traumojaan korvia raastavalla tavalla. Selvästi helpompia kuunneltavia ovat albumiraidat God, Love, Isolation ja Working class hero, vaikka niidenkin teksti on kaukana sokerisesta. Plastic Ono Band oli alku Lennonin ja tuottaja Phil Spectorin yhteistyölle. Vaikka leyvllä ei kuullakaan Spectorille tyypillisiä tyttökuoroja ja orkestereita, on supertuottajan kädenjälki kuitenkin kuultavissa levyn kuivissa ja intiimeissä soundeissa, joita uusi miksaus valitettavasti pehmentää hieman liikaa.
1971
Vuonna 1971 julkaistu Imagine on Lennonin paras ja menestynein albumi. Phil Spectorin taikasauva loihti taivaalliset jousisovitukset mm. klassikkoballadeihin Imagine ja Jealous guy. Tyylitajuinen Lennon piti kuitenkin supertuottajan kurissa, eikä sovituksissa menty liikaa siirapin puolella. Jouluksi julkaistussa singlekappaleessa Happy Xmas Spector sai sen sijaan vapaat kädet, mutta jouluhittiin lapsikuorot ja kulkusin kuorrutetut hehtaarijouset sopivatkin oikein hyvin.
1972
Imagine-albumin napakympin jälkeen Lennon teki vaimonsa Yoko Onon kanssa uransa pohjanoteerauksen. New Yorkiin muuttaneet ja poliittisesti aktivoituneet Lennonit hyökkäsivät albumillaan Some time in New York City niin amerikkalaista kuin brittiläistäkin yhteiskuntaa vastaan aiheinaan mm. Pohjois-Irlannin tilanne, rotusorto ja huumepolitiikka. Levy menestyi surkeasti, vaikka sen musiikki ei kaikin puolin surkeata ollutkaan. Woman is the nigger of the world puolustaa uljaasti naisten oikeuksia ja Spectorin äänivalli sopii kappaleeseen täydellisesti. New York City on varsin mukava ralli, vaikka onkin aiheeltaan hyvin paljon kiinni 70-luvun poliittisessa tilanteessa.
1973
Seuraavana vuonna Lennon jätti politiikan ja Spectorin, ja tuotti albumin Mind Games itse. Levy on soundeiltaan varsin riisuttu edeltäjiinsä verrattuna, mutta onneksi uudet miksaukset korjaavat hieman vuoden 73 virheitä. Nimikappaletta Mind Games lukuunottamatta levyn kappaleet ovat jääneet varsin tuntemattomiksi, mutta Lennonin sävelkynässä oli terä edelleen tallella. Tämä kuuluu herkissä balladeissa Out the blue ja You are here sekä positiivsessa Intuition-rallissa.
1974
Walls and bridges –albumi oli askel kiillotetumman tuotannon suuntaan. Singlehitissä Number 9 dream sekä dramaattisessa Scared-kappaleessa jouset ja puhaltimet soivat jälleen Spectorin malliin, vaikka tuottajaneroa ei tiettävästi tämän levyn äänityksissä nähty. Synkin kappaleista on Lennonin itsetilitys Nobody loves you when you’re down and out. Levyltä on kokoelmalle poimittu myös Lennonin ensimmäinen singleykköshitti Whatever gets you through the night.
1975
Ennen viiden vuoden mittaista ”isyyslomaa” Lennon viimeisteli pari vuotta aiemmin Spectorin kanssa aloitetun epäonnisen Rock ’n’ roll –albumin (lisää aiheesta Rock ’n’ roll –albumin arvostelussa). Levyltä kokoelmalle on kelpuutettu vain Lennonin versio Ben E. Kingin klassikosta Stand by me.
1980
Viiden vuoden levytystauon jälkeen John Lennon palasi vaimonsa kanssa studioon. Viimeinen Lennonin elinaikana julkaistu albumi Double fantasy oli parasta Lennonia sitten Imaginen. Starting over ja Watching the wheels ovat ehdottomia Lennon-klassikoita samoin kuin Beatlesin Girl-kappaleen jatko-osaksi sävelletty Woman.
Ennen kuolemaansa Lennon ehti jo aloittaa uuden albumin äänitykset. Näistä äänityksistä ja joistain Double fantasy –albumin ylijääneistä raidoista Yoko Ono kokosi vuonna 1984 albumin Milk and Honey. Tältä levyltä kokoelmalle on otettu kappaleet Borrowed time, I’m stepping out ja Nobody told me. Kappaleet kuullostavat kuitenkin keskeneräisiltä ja äänitykset viimeistelemättömiltä. Minä olisin jättänyt nämä laulut kokoelmalta pois, ja laittanut tilalle muutaman kappaleen esimerkiksi aliarvostetulta Rock'n'roll-albumilta.
Kokoelman pättää kaksi mielenkiintoista demoa. Real Love –julkaistiin Beatlesin Anthology 2 –levyllä muun yhtyeen ehostamana. Tällä levyllä kuullaan tämä demo alkuperäisessä muodossaan. Grow old with me oli ehdolla yhtyeen Anthology 3 –levylle, ja Beatles-tuottaja George Martin ehti tehdä siihen jousisovituksenkin, mutta lopulta se päätyi Lennonin omaan Anthology–boksiin.
Working Class Hero on toistaiseksi onnistunein legendan uran kokoava paketti. Pieni kauneuspilkku on turhan ohutsisältöinen kansilipuke, josta ei löydy edes laulujen alkuperäisiä julkaisuvuosia.
teksti: Mikko Suhonen