Suomen Thomas Johanson ja Jukka Piirainen ovat sunnuntain jälkeen olympiapurjehduksen 49er-luokassa 11. lähdön jälkeen kokonaistuloksissa neljännellä sijalla.
11. lähdön voitti Australian pari Chris Nicholson/Gary Boyd. Johanson/Piirainen sijoittuivat lähdössä kymmenenneksi. 10. lähdössä suomalaiset purjehtivat kuudenneksi ja nousivat kokonaissijoituksensa hetkellisesti kolmannelle sijalle.
Pari johti päivän avauslähtöä ensimmäisellä kääntömerkillä, mutta putosi maaliin mennessä kuudenneksi.
-Harmi, ettemme pystyneet pitämään johtoamme. On yleensä sääntö, että kun tässä luokassa ohittaa ylämerkin ensimmäisenä, on vahvoilla loppuun saakka, Johanson sanoi.
-Menimme liikaa oikealle, kippari muisteli reitinvalintaa.
Suomalaiset ovat purjehtineet arvionsa mukaan varman päälle. Mitalikamppailussa varmisteluun ei ole varaa.
-Jo aiemmin arvioin, että sijoittumalla keskimäärin viiden parhaan joukkoon on lähellä kultamitalia. Meidän täytyy ottaa enemmän riskejä, lupasi Johanson, jolla on Piiraisen kanssa ennen viittä viimeistä lähtöä olympiaregatasta parhaana saavutuksena kolmannen kisan toinen sija.
Viiden parhaan joukkoon suomalaiset ovat ehtineet kahdessa lähdössä. Sunnuntain toisessa lähdössä suomalaiset tekivät virheen reitinvalinnassaan. Kokonaiskilpailussa 49er-luokalla on maanantaina edessä yksi rästilähtö, koska sunnuntaina purjehdittiin suunnitellun kolmen sijasta vain kaksi lähtöä. 49erille ei riittänyt tarpeeksi tuulta.
-Oli ihan oikea päätös ottaa kilpailijat pois vesiltä kahden lähdön jälkeen. Tuuliolot olivat iltapäivän lopulla kuin ensimmäisenä kisapäivänä. Silloin ensimmäinen lähtö oli pelkkää nopanheittoa.
-Tiistaina on edessä hyvin tärkeä kilpailupäivä. Silloin on kolme lähtöä. Jos niissä onnistuu, asemat finaalissa ovat hyvät, Johanson puntaroi.
Suomalaispari on purjehtinut sijoille 14-7-2-9-8-6-9-7-5-6-10. Kilpailussa on yhteensä 16 lähtöä. Venekunnat saavat kisan tässä vaiheessa vähentää huonoimman lähdön pois loppupisteistä. Johanson/Piirainen ajaa kärkeä takaa 14 pisteen päässä ja on kolmannesta sijasta perässä seitsemän pistettä.
Luokka 49erin finaalilähtö purjehditaan torstaina.
Miehet, 49er, tilanne 11/16 lähtöä: (huonoin lähtö pudotettu tuloksista pois)
1. Rodion Luka / George Leonchuk (4-5-3-(15)-3-7-2-10-7-5-9) 55
2. Iker Martinez / Xavier Fernandez (3-1-9-11-7-5-1-(12)-2-6-12) 57
3. Chris Draper / Simon Hiscocks (8-8-2-5-6-3-10-8-1-(13)-11) 62
4. Thomas Johanson / Jukka Piirainen ((14)-6-10-7-2-9-8-6-9-7-5) 69
5. Andre Fonseca / Rodrigo Duarte (2-12-6-4-(13)-13-3-3-5-12-10-3) 70
6. Tim Wadlow / Pete Spaulding (7-13-8-8-5-(20)-9-9-8-3-1) 71
(MTV3)