Johanson ja Piirainen jatkavat mitalijahtia

Thomas Johanson ja Jukka Piirainen (Kuva: Vesa Koivunen/Red Bull)
Thomas Johanson ja Jukka Piirainen (Kuva: Vesa Koivunen/Red Bull)Red Bull
Julkaistu 13.08.2004 14:41

Suomen kahdesta Sydneyn 2000 kesäkisojen voittajasta kuulantyöntäjä Arsi Harju ei puolusta Ateenassa olympiakultaansa, mutta purjehtija Thomas Johanson tavoittelee menestystä yhä ja täysillä. Johanson ja hänen 49er-luokan gastinsa Jukka Piirainen jahtaavat mitalia, joka on tiukassa.

Suomen joukkueen lipunkantajaksi perjantain avajaisiin nimetty Johanson, 35, on mukana kolmansissa olympialaisissaan. Ateenan arvaamattomilla vesillä kokemus on arvossaan.
- Jo Sydneyssä huomasi, kuinka paljon oli etua, kun oli hankkinut olympiakokemusta neljän vuoden takaa, 1996 Atlantassa laser-luokassa kahdeksanneksi sijoittunut Johanson kertoo.

Hän yrittää Ateenassa tehdä suomalaista purjehdushistoriaa hakiessaan toista peräkkäistä olympiamitalia. Avoin 49er-luokka on olympiaregatan maratonkilpailu. Lähtöjä on päivää kohti kolme, finaalipurjehdus mukaan lukien startteja kertyy yhteensä 16. Kilpailijapari saa pyyhkiä yhteistuloksista yli kaksi heikointa sijoitustaan. Johanson ja Piirainen aloittavat kisansa ensi maanantai-iltapäivällä. Urakka on ohi finaalipäivänä 26. elokuuta.

- Purjehduspäiviä on kuusi, mutta koko regatta kestää 11 päivää. Se on kovaa ja raskasta pudotustaistelua.

Pienestä kiinni

Johanson on aiemmin Piiraisen säestyksellä ilmoittanut, että olympiamitali Ateenasta on realistinen tavoite. Uhoamaan kaksikko ei lähde.
- Menestys on niin pienestä kiinni. Esimerkiksi keväällä Ateenan MM-regatassa olisimme yltäneet kokonaistuloksissa viiden parhaan joukkoon, jos olisimme parantaneet viimeisessä lähdössä muutaman sijan. Yhtä hyvin olisimme kuitenkin voineet pudota 15:nneksi, kun lopullinen sijoituksemme oli kymmenes.

Johanson keskittyy yleensä mieluusti omiin tekemisiinsä, mutta listaa kysyttäessä 49er-luokan suurimpia ennakkosuosikkeja Ateenassa.
- Euroopan mestaruuden heinäkuussa voittanut brittipari Chris Draper/Simon Hiscocks on kova, samoin espanjalaiset maailmanmestarit Iker Martinez ja Xabier Fernandez. Kilpailu on koventunut neljässä vuodessa. Sydneyn olympialaisten aikaan emme vielä oikein tienneet välineiden päälle, Johanson tunnustaa.

- Ateenan regatassa kilpailee kymmenen venekuntaa, joilla on hyvänä päivänään mahdollisuudet mitaleille.

Johanson ja Piirainen ovat laskujensa mukaan viettäneet tämän vuoden puolella Ateenassa pari kuukautta. Kuvaavaa on, että pari kävi viime viikolla Suomessa vain kääntymässä palatakseen neljän päivän kuluttua kisakaupunkiin.
- Emme me ole ainoita, jotka täällä viihtyvät. Esimerkiksi brittipurjehtijat suurin piirtein asuvat Ateenassa.

Virheet karsittava

Sydneyssä Johanson voitti olympiakultaa gastinsa Jyrki Järven kanssa. Sen jälkeen venekaveri vaihtui Jukka Piiraiseen. Kaksikko on ollut MM-kisoissa parhaimmillaan kahdeksas (2001) ja kymmenes (2004). Italian EM-regatasta heinäkuussa Sardiniassa heltisi kahdeksas sija.
- Purjehduksessa kaveruus on parhaimmillaan sitä, että toisen kanssa voi jutella muustakin kuin lajista. Kaverien kesken voi toisaalta olla vaikea esittää suoraa kritiikkiä, arvioi Piirainen, joka sijoittui EM-regatassa 1998 Risto Tapperin kanssa 49er-luokassa viidenneksi.

Johanson on kaiken kokenut purjehtija, joka uskoo 16 lähdön pitkässä kilpailussa maltin olevan valttia. -Se, joka tekee vähiten virheitä todennäköisesti voittaa. Olemme yrittäneet ennen olympiaregattaa saada veneemme samaan vauhtiin muiden kanssa. Loppu on itsestämme kiinni, Johanson laskee.

Ateenan vaikean vaihtelevat tuuliolot nostavat alituisesti virnuilevan Johansoninkin kulmat kurttuun.
- Venettä on näissä tuulissa tosi vaikea ajaa, koska siihen tarvitaan paljon voimaa. Välillä on hiljaista, välillä voimakasta tuulta. Koska paine-erot ovat suuret, tuuli voi lyhyessä ajassa kääntää suuntansa, Johanson tiesi kertoa.

Alkuviikosta ahkerasti vesillä käyneille Johansonille ja Piiraiselle perjantai merkittiin lepopäiväksi. Lauantaina kaksikon ohjelmassa Agios Kosmas -purjehduskeskuksen liepeillä on harjoituskilpailu.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset