Olen Johanna Sumuvuori, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja vihreiden varapuheenjohtaja Helsingistä.
Pidän tärkeimpinä vaaliteemoina omassa kotikaupungissani ilmastonsuojelua, eriarvoistumisen estämistä ja monikulttuurisuutta.
Ympäristöpommia puretaan paikallistasolla rakentamalla uusia raideyhteyksiä, tuulipuistoja sekä ottamalla käyttöön ruuhkamaksut.
Hiilidioksidipäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä on realistinen tavoite, johon on tartuttava määrätietoisesti. Kaupungin täytyy myös toimia esimerkkinä hankintojen ja rakentamisen vihertämisessä.
Kaupunkilaisten tasa-arvo on kiinni erityisesti toimivasta palveluverkostosta, jonka on ulotuttava myös maahanmuuttajiin ja asunnottomiin. Myös mielenterveyspalveluiden tarjonnan täytyy olla riittävää. Kirjastot, museot ja monipuoliset kaupunkitapahtumat edistävät myös hyvinvointia.
Helsinkiä pitää kehittää eurooppalaisena, urbaanina ja vihreänä pääkaupunkina, jossa on ison kaupungin syke, monipuolista kaupunkikulttuuria, monikulttuurisuuden tuomaa vaihtelua ja rohkeata kaupunkisuunnittelua.Viihtyisässä kaupungissa siedetään myös erilaisuutta ja vaihtoehtokulttuureita. Historialliset kerrostumat saavat näkyä - vanhoja rakennuksia on syytä arvostaa ja suojella.
Valtakunnallisella tasolla pidän seuraavia tavoitteita tärkeinä:
Kunnat ilmastotalkoisiin!Uusiutuvat energialähteet tarjoavat valtavia - ja työllistäviä - mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Joukkoliikenteen täytyy olla kattavaa, kohtuuhintaista, mukavaa ja nopeata muuallakin kuin suurissa kaupungeissa, eikä liikenteen kehittäminen saa tyssätä kuntarajoihin. Metsiä riittää myös suojeltavaksi ja kaavoituksessa pyritään yhdyskuntarakenteen tiiviyteen. Vihreissä kunnissa ei ole uraanikaivoksia tai isoja peltomarketteja kaukana asuinalueista.
Palvelut kuntoon! Kuntalaisten oikeus toimiviin palveluihin ei saa olla kiinni tulotasosta tai asuinpaikasta. Kaikkein heikompiosaisten turvaverkot kudotaan kunnissa.
Tarvittaessa on korotettava veroja tasa-arvoa ja elämänlaatua parantavien, ihmisten tarpeiden mukaan joustavien palveluiden takaamiseksi.
Asukasdemokratiaa! Päätöksenteko on tunkkaista, jos se tapahtuu vain kunnantalon kabineteissa tai valtuustosalissa. Kuntalaisten osallistumista ja kuulemista on varaa vahvistaa.
Valta kuuluu kunnissa niiden asukkaille - ei rakennusfirmoille tai muulle bisnesväelle. Useimmilla kunnilla taloudellinen tilanne on tiukka. Kun rahan jaosta päätetään, se täytyy tehdä kuntalaisia kuuntelemalla. Vihreä kunta on myös yrittäjäystävällinen, eikä siellä syrjitä ketään sen enempää iän kuin vaikkapa sukupuolisen suuntautumisen takia.
MTV:n kysymyksiä vaalikasvolle
Olet kohdannut vaalikampanjan aikana paljon ihmisiä. Mikä on ollut mieleenpainuvin kysymys tai kommentti? Mitä vastasit kysyjälle?
Eduskunnassa on ollut sen verran töitä, että en ole vielä aloittanut katukampanjaa, mutta olen vastannut äänestäjien sähköpostitse lähettämiin kysymyksiin.
Eniten on tullut palautetta nuorten mielenterveyden palveluiden tilanteesta. Yksi kysyjä jäi erityisesti mieleen, koska hänellä oli omakohtaisia kokemuksia nuorten mielenterveyspalveluiden pitkistä jonoista. Kysyjä oli huolissaan siitä, onko nuorten mielenterveyspalvelut itselleni tärkeä poliittinen teema.
Kysymykseen oli helppo vastata myöntävästi. Kerroin kysyjälle, että otin asian esiin viime viikonloppuna vieraillessani Seinäjoen vihreiden vaalikampanjatapahtumassa.Tässä Seinäjoella esiin nostamani näkökohdat:
Nuorten pahoinvointi ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet jo pidemmän aikaa. Vaikka suuri osa nuorista voi ihan hyvin, niillä, joilla menee huonosti, menee yhä huonommin.
Tällä hetkellä nuorten mielenterveyden hoitotakuu ei toteudu. Jos hoitoa ei saa ajoissa, ongelmat kasautuvat ja seuraukset voivat olla arvaamattomia. Nuorten terveen kasvun ja kehityksen turvaaminen on nostettava eduskuntakäsittelyssä talousarvion ykköstavoitteeksi.
Kodin, päiväkodin ja koulun kasvatustyön tukemiseen on panostettava nykyistä enemmän. Ongelmien varhainen tunnistaminen edellyttää, että oppilashuollon, kouluterveydenhoidon ja nuorisotyön resurssit ovat riittävät.
Tarvitaan laaja ja pitkäjänteinen nuorten palveluiden kehittämisohjelma, johon on varattu riittävästi rahaa.
Mitä mieltä olet vaalirahoituksesta tehtävästä ilmoituksesta ja siihen liittyvästä lainmuutoksesta?
Vaalirahoituksen avoimuus on erittäin tärkeää, sillä äänestäjillä on oikeus tietää, millaisia sidoksia heitä edustavilla ihmisillä on.
Vihreät ovat vaatineet vaalirahoituksen täyttä avoimuutta jo pitkään. Olemme myös edellyttäneet, että myös puolueiden tulojen ja menojen on oltava avoimia, ei pelkästään ehdokkaiden.
Vaalirahoitusilmoituksen tarpeellisuutta ei toivottavasti enää kukaan kyseenalaista.
Miten rahoitat vaalikampanjasi? Miten kampanjoit eli mihin rahat kuluvat?
Rahoitan kunnallisvaalikampanjani kokonaan omilla rahoillani. Rahaa kuluu esitteiden ja mainosten graafiseen suunnitteluun, lehtimainoksiin, joukkoliikennemainoksiin Helsingin metroissa ja esitteiden painattamiseen.
Arvioisin, että vaalikampanjani kokonaiskulut ovat noin 4 000-5 000 euroa.
Vaalirahakohun kerrotaan vähentäneen tukirahoja. Onko oman kampanjasi rahoitustilanne muuttunut edellisistä vaaleista?
En ole koskaan saanut tukea esimerkiksi yrityksiltä tai ammattiyhdistysliikkeeltä, joten tilanteeni on kutakuinkin sama kuin ennenkin.
Olen rahoittanut kaikki vaalit pääsääntöisesti omilla rahoillani. Joskus olen saanut joitakin pieniä lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja pieniä tukisummia mainontaan Vihreät Naiset ry:ltä.
Kauhajoen tapahtumat ovat alle vuoden sisällä jo toinen kuolonuhreja vaatinut ampumistapaus koulussa. Mitä pitäisi tehdä, ettei vastaava enää toistuisi?
Emme vielä tiedä Kauhajoen tragedian taustoja, mutta voi sanoa, että pelkoa vastaan voidaan toimia vain huolenpidolla. Yhteiskunnan osalta tämä tarkoittaa entistä suurempaa vastuuta nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä ja sen seurauksista.
Koulujen oppilashuollon ja nuorten mielenterveyspalveluiden resursseja on lisättävä, että orastavat ongelmat pystytään huomaamaan ajoissa.
On myös syytä käydä perustavanlaatuinen keskustelu siitä, miksi Suomessa on eniten ampuma-aseita henkeä kohti Euroopassa.
Nuoret näyttävät jättäytyvän jälleen äänestysprosessin ulkopuolelle. Miksi? Miten nuoriin pitäisi mielestäsi vedota?
Monet politiikan kysymykset saadaan kuulostamaan turhan tylsiltä, koska niistä puhuttaessa käytetään mahdollisimman kryptisiä ilmaisuja. Monet sortuvat usein niin sanotusti puhumaan poliitikkoa, joka on ihan oma kielensä.
Puolueet eivät myöskään helposti erotu toisistaan, vaikka niiden todellisia tekoja seuraamalla on selvää, että puolueissa on eroja. Näihin ongelmiin puuttumalla nuoretkin saadaan kiinnostumaan vaaleista.
MTV:n nettikyselyn mukaan joukkoliikenne on nousemassa erittäin tärkeäksi vaaliteemaksi. Miksi?
Ihmiset ovat ymmärtäneet, että joukkoliikenteen voimakas lisätukeminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tulevina vuosina on tehtävä isoja panostuksia niin suurten kaupunkien joukkoliikenteeseen kuin koko maan raideliikenteen parantamiseen.
Viime vaalikaudet eduskunnassa on taisteltu perusradanpidon rahoituksesta, mutta tulevaisuudessa tullaan puhumaan toimivan kotimaan liikenteen lisäksi Helsinki-Vantaan lentokentän kautta kulkevasta nopeasta junayhteydestä Pietariin sekä Tallinnan tunnelin kautta kulkevasta junayhteydestä Keski-Eurooppaan.
Siinä vaiheessa kun lento- ja laivamatkustaminen muuttuu ilmastosyistä sietämättömän kalliiksi, ainoa tapa jolla Suomi voi välttää eristäytymisen Euroopan laidalle on panostaminen raideliikenteeseen.
Samalla on huolehdittava siitä, että joukkoliikenne on kohtuuhintaista. Ei ole oikein, että halpalento Keski-Eurooppaan tulee halvemmaksi kuin juna Helsingistä Joensuuhun.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on ehdottanut raitioliikennettä Turkuun ja Tampereelle. Onko ehdotus mielestäsi vakavasti otettava avaus vai sotkeutuuko Urpilainen lillukan varsiin?
Ei voida puhua lillukanvarsiin sotkeentumisesta, kun tiedetään että liikenteen osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin viidennes.
Turun vihreät esittivät raideliikennettä jo vuoden 1992 kunnallisvaaleissa.Tampereella pikaraitiotie oli paikallisten vihreiden kärkiteema neljän vuoden takaisissa kuntavaaleissa.
Toivotan lämpimästi SDP:n mukaan edistämään joukkoliikennettä.