Joel Pohjanpalo teki paljastuksen karusta roolistaan Huuhkajien voitossa: ”Sekin sanoi, että tämä on ärsyttävää”
Huuhkajien tähtihyökkääjä Joel Pohjanpalo oli riemuissaan maanantai-illan 6–0-voitosta San Marinoa vastaan, vaikka harmittelikin hieman märkää ruutiaan.
– Huikea fiilis! Kaksi voittoa ja maaliero 8–0. Vaikea pyytää enempää, Pohjanpalo fiilisteli Helsingin Olympiastadionilla pelin jälkeen.
– Loma alkaa nyt ja kroppa alkaa olemaan aika kuollut kauden jälkeen. Kiva päästä hetkeksi levähtämään.
Slovenia-ottelun voittomaalista vastannut Pohjanpalo ei harmikseen osunut uudelleen perjantaina. Pääsyynä tähän oli hänen muuttunut roolinsa keskushyökkääjän tontilla.
San Marinon puolustaessa äärimmäisen syvältä ja todella tiiviisti, oli Pohjanpalon tehtävänä yksinkertaisesti väsyttää topparit juoksuttamalla heitä vääriin suuntiin. Hän omaksui mission, vaikka se kävikin työlääksi.
– Perjantain 90-minuuttinen alkoi ehkä vähän lopussa tuntumaan. Tuo matalaa blokkia vastaan pelaaminen keskushyökkääjänä on vaikeaa, Pohjanpalo sanoi.
– Se on valitettavaa, mutta se duuni tehdään ja pitääkin tehdä joukkueen eteen. Keskellä yritämme sitoa vastustajia itseemme luodaksemme tilaa muille pelaajille.
Sama taistelu koetteli hänen mukaansa myös Benjamin Källmania, joka siirtyi laidasta keskelle Pohjanpalon mentyä tunnin kohdalla vaihtoon.
— Sen jälkeen kun tulin vaihtoon, Beni siirtyi siihen rooliin. Kysyin häneltä jälkeenpäin fiiliksiä ja sekin sanoi, että hitto tämä on ärsyttävää, Pohjanpalo naurahti kovaan ääneen.
Lopulta Pohjanpalo ja Källman olivat juoksuttaneet puolustajat kuitenkin niin väsyneiksi, että Daniel Håkans ja Teemu Pukki pääsivät lataamaan toisella jaksolla kaikkiaan neljä maalia.
– Itsellänikin oli pari mukavaa tonttia, joista pallo olisi paremmalla tuurilla mennyt sisään. Viimeisessä en ihan tajunnut, että se yksi jaksaisi juosta vielä tielle. Siinä olisi ehkä vähän nopeammin voinut viimeistellä, mutta ei sillä niin väliä kun voittaa 6–0. Onneksi meillä on kaveri, jolta luonnistuu hatullinenkin maaleja, Pohjanpalo jatkoi Håkansiin viitaten.
Nuoren laitahyökkääjän sisääntuloa Huuhkajiin Pohjanpalo kuvaileekin ”loistavaksi”.
— Jos kolme maalia tekee, ei vastustajallakaan ole mitään väliä. Fantastinen esitys, jonka hän tulee varmasti muistamaan koko lopun elämäänsä, Pohjanpalo lisäsi.
Huuhkajat on voitollaan EM-karsintalohkonsa kärjessä Kazakstanin kanssa jälkimmäisen voitettua maanantain myöhemmässä ottelussaan Pohjois-Irlannin.
Uusimmat
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
Lataa lisää