Jo toinen koronahoitoon liittyvä keskeytys: Nyt yhdysvaltalainen lääkeyhtiö keskeyttää koronalääketutkimuksen "turvallisuushuolen" vuoksi – Trump ehti jo suitsuttaa

Yhdysvalloissa lääkeyhtiö Eli Lilly and Company on väliaikaisesti keskeyttänyt kehittämäänsä koronavirushoitoon liittyvät testit. Yhtiö perustelee päätöstä uutistoimisto AFP:lle lähetetyssä tiedotteessa turvallisuushuolella, jota se ei kuitenkaan määrittele sen tarkemmin.

Eli Lillyn vasta-ainehoidon lääketutkimukset olivat ehtineet edetä jo kolmanteen vaiheeseen, jossa lääkettä on ollut määrä testata 10 000 ihmisellä.

Myös koronatartunnasta toipuva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on maininnut yhtiön vasta-ainetuotteen suitsuttaessaan sairaalassa saamaansa kokeellista vasta-ainehoitoa.

Pääasiallisesti Trump kuitenkin ylisti Eli Lillyn kilpailijan Regeneronin vasta-ainehoitoja.

Amerikkalainen lääkeyhtiö Johnson & Johnson kertoi eilen keskeyttävänsä väliaikaisesti koronarokotekehityksen. Keskeytys koskee viimeisessä eli kolmannessa testivaiheessa olevaa rokotekokeilua.

Lue myös:

    Uusimmat