Jo on otsaa: Aleksandr Bolshunov väitti voittaessaan mustaa valkoiseksi – julkea MM-kommentti ulos

Aleksandr Bolshunov latasi polleasti puolustaneensa maailmanmestaruuttaan, kun hän voitti yhdistelmäkilpailun Venäjän mestaruuskilpailuissa Malinovkassa.

Samaan aikaan kun Planicassa käydään hiihtolajien MM-kilpailuja Venäjän Malinovskassa vedetään omia kisoja identtisellä kisaohjelmalla. Bolshunov heitti jo aiemmin Championatille, että "maailmanmestaruuskisat käydään täällä" ja kehui sekä fanien kannustusta, lähetyksiä että ratoja Venäjällä.

Perjantaina Bolshunov voitti Malinovskassa yhdistelmäkilpailun 32,6 sekunnin erolla Sergei Ustjugoviin ja jatkoi kommenteissa linjallaan.

– Puolustin tänään (perjantaina) maailmanmestaruuttani, jonka voitin Oberstdorfissa vuonna 2021. Ja olen todella iloinen, Bolshunov julisti Match TV:n mukaan.

Venäläinen näki yhtäläisyyksiä viimevuotisissa Pekingin olympialaisissa ylivoimaisesti voittamaansa yhdistelmäkilpailuun.

– MM-kisoissa kaksi vuotta sitten kolme meistä (Bolshunov ja Norjan Simen Hegstad Krüger sekä Hans Christer Holund) ratkaisi pelin loppusuoralla, mutta kuva olympialaisissa oli samankaltainen. Täällä on samanlaiset pitkät nousut, yhtä jäistä ja samanlaista lunta, Bolshunov kommentoi ja lisäsi, että sukset toimivat nyt lumella samantapaisesti.

Venäläisurheilijoita ei Planicassa nähdä, koska venäläiset suljettiin kansainvälisen kilpailutoiminnan ulkopuolelle maan aloitettua vuosi sitten Ukrainassa täysimittaisen ja vastenmielisen hyökkäyssodan. Venäjällä on nyt lukuisien hiihtohenkilöiden voimin kyseenalaistettu Planican MM-kisojen arvo ilman venäläisosallistujia.

Tulosruutu selvitti miesten MM-yhdistelmäkilpailun tapahtumat: Simen Hegstad Krügeristä maailmanmestari, Norjaan neloisvoitto.

Lue myös:

    Uusimmat