Jesse Puljujärven markkina-arvo pohjamudissa, seurapomolta paljon puhuva kommentti: ”Kukaan ei ole kysellyt”

Kuluvaksi kaudeksi Suomeen ja Kärppiin siirtynyt Jesse Puljujärvi on ollut vahvassa vireessä kotimaisessa Liigassa. 45 pistettä 47 ottelussa takonut Puljujärvi on ollut Liigan johtavia pelaajia, ja päässyt näyttämään kykyjään myös Jukka Jalosen maajoukkueessa.

NHL:ssä Puljujärvi ei kuitenkaan ole kuuminta kauppatavaraa, kun seurat tekevät varustautumistaan maanantaina koittavan siirtorajan alla. Asia kävi selväksi, kun Puljujärven pelaajaoikeudet omistavan Edmonton Oilersin GM Ken Holland kertoili medialle seuransa tavoitteista siirtorajan kynnyksellä.

Sportsnetin mukaan Holland sivusi myös Puljujärven tilannetta, eikä lausunto ollut kovin mairitteleva suomalaishyökkääjän kannalta.

– En ole juurikaan kaupitellut häntä, eikä kukaan ole kysellyt hänestä.

Puljujärvi on aiemmin antanut ymmärtää, ettei aio enää pelata Oilersin riveissä. Näin NHL-uran uuden alun kannalta siirto toiseen seuraan olisi välttämätön. 

Puljujärvi pelasi vuosina 2016–2019 Oilersin organisaatiossa ja pääsi näyttämään kykyjään 139 NHL-ottelussa, joissa syntyivät tehot 17+20=37.


Lue myös:

    Uusimmat