Jesse Kaikuranta muistelee lapsuutensa sairaala-aikaa – allergia yhä riesana

Jesse Kaikuranta oli innoissaan Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 -konsertin soundcheckin jälkeen. Laulaja kertoi sairastaneensa astmaa lapsena.

Laulaja Jesse Kaikuranta nauttii isolla lavalla esiintymisestä. Mies on täysillä mukana lastensairaalaprojektissa.

– Lapsissa makaa tulevaisuus. Jos lapset voivat huonosti, ei tulevaisuuskaan kauhean hyvältä näytä, uutta levyä parhaillaan työstävä Kaikuranta sanoo MTV.fin haastattelussa.

– Olin itse lapsena paljon sairaalassa allergioiden ja astman vuoksi. Sairaalassa oli onneksi hyvä henkilökunta ja tuntui, että minusta pidetään oikeasti huolta.

Aikuisiällä Kaikurannan astma on helpottanut.

– Aikuisena on ollut allergiaa, mutta astma on lieventynyt. Keväisin on koko ajan nenä tukossa ja silmät valuvat. Mutta sen kanssa on oppinut elämään.

– Toivon, että lapsilla tulee olemaan hyvät oltavat uudessa lastensairaalassa. Sairaala on nimittäin oikeasti hyvin pelottava paikka olla. Ei se sairaalaan joutuminen aikuisellekaan kauheasti hyvää oloa tuota, Kaikuranta sanoo.

Live Aid -konsertti televisioidaan suorana lauantaina 6.6. MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa kello 17–22. MTV.fi seuraa konserttia ja on myös paikalla pressipäivässä perjantaina.

Lue lisää konsertista täältä.

Lue myös:

    Uusimmat