USA 1996. Ohjaus ja käsikirjoitus: Cameron Crowe. Tuotanto: James L. Brooks, Richard Sakai, Laurence Mark, Cameron Crowe Pääosissa: Tom Cruise, Cuba Gooding, Jr., Renee Zellweger, Bonnie Hunt, Kelly Preston.
Cameron Crowe esitteli Seattlen sinkkujen harmittomia ihmissuhdeongelmia muutaman vuoden takaisessa leffassaan Singles ja mies jatkaa samoilla linjoilla urheilumaailman suhdetoimintaan pureutuvalla elokuvalla Jerry Maguire - Elämä on peliä. Leffan ansioita on rehellinen viihdyttävyys ja pikantti humanismin lisähöystö, joka saa kuitenkin pintaliitoisen henkilöitymänsä Tom Cruisen perusvoittajamaisella tähtikuvalla.
Cruise esittää menestyvää sporttiagenttia Jerry Maguirea, jonka hommana on hommata diivaurheilijoille leipää suuhun ja pyyhkiä tarvittaessa vaikka tahnat takamuksesta. Atleetteja liuhihnalta työstävälle miehelle tulee kiutenkin äkillinen eettisyyden puuska ja hän kirjoittaa humaanin muistion, jossa pääpaino on lämpimällä lojaliteetillä. Marttyyrien palkinto markkinatalouden alttarilla on kuitenkin kenkeää perseeseen ja Jerry saa enstisestä firmastaan mukaansa vain viehkon yksinhuoltaja-kirjanpitäjättären Dorothyn (Zellweger) ja ainoan asiakkaan, keekoilevan jalkapalloilija Rodin (Gooding Jr.). Sitten vaan taas korttitaloa pystyyn.
Jerry Maguire on kuin arkkiesimerkki vanhasta kunnon tasapainosta epätasapainon kautta tasapainoon -rakenteesta, jonka näkökulma pyörii yritteliään päähenkilön muassa. Alussa Jerryllä on hyvä duuni ja kaunis muija ja lopussa kuinka ollakaan Jerryllä on taas kaunis muija ja entistä parempi duuni ja mikä parasta hän on kehittynyt henkisesti.
Leffan sanomana voi kai pitää, että raa an bisneksen takanakin täytyy olla tunteita ja välittämistä myös muista ihmisistä. Lojaaliteetin saarnaaminen on kuitenkin kevyen vierasta tavallisille maanmatosille; on hieman vaikea surra mukana jos miljoonatuloja jo valmiiksi nyhtävä palloilija ei saakaan niin ja niin suurta sopimusta.
Leffaa eteenpäinkuljettava dynamo on tietenkin Tom Cruise, joka koheltaa kuin kotonaan ja ne kuvat onkin vähissä, joissa Cruisen naamaa ei näy. Oliver Stone käytti aikanaan Tomin siloiteltua tähtikuvaa hyväkseen luomalla rankkoja kontrasteja ja panemalla mies rampautuneen Vietnam-veteraanin osaan. Crowe puolestaan ratsastaa täysillä mielikuvalla, josta tiedämme, että tuo poika ei voi hävitä, tekee hän sitten mitä tahansa.
Cruise itse toistelee Kunnian miehissä menestyksekkäästi tulkitsemiaan näyttelemisen metodeja, jotka välittävät jännää epävarmuuden ja itsevarmuuden välissä keikkumista ja tietenkin kiistämätöntä viehätysvoimaa. Yli kaksi tuntia Tomin hymyä ja samalla tavoin toistuvia kädenliikkeitä ja ympäriinsä koohotusta on kuitenkin viittä vaille liikaa.
Cuba Gooding Jr. sai roolistaan diivailevana laitahyökkääjänä Oscarin takkansa reunalle. Miehen esitys onkin miellyttävän särmikäs ja positiivisen energian täyttämä. Goodingilla ja Cruisella yhteistyö toimii, äijät pysyttelevät hyvin roolinsa sanelemissa rajoissa.
Cruisen vastanäyttelijälöytö Renee Zellweger on sitä vastoin varauksettoman sympaattinen. Hänet toivoisi tottavie näkevänsä vielä jossain "pienemmässä" draamaelokuvassa, sen verran hyvin hän tulkitsee roolinsa ja kanavoi Cruisen ylilatautunutta energiaa. Bonnie Hunt on niinikään hyvä Dorothyn sisarena.
Jerry Maguire pyörii siis Cruisen vanavedessä, mutta onnistuu viihdyttämään monella tasolla. Cruise on jälleen kerran riskibisneksessä ja hoitaa homman kotiin.
Teksti: Jari Rantala