Jeremy Clarksonilta pirullinen kuitti parjatulle Top Gear -korvaajalleen

Top Gearin uutta juontajaa Chris Evansia on syytetty huutamisesta.

Suuren kohun saattelemana potkut Top Gearin juontajan paikalta keväällä 2015 saanut Jeremy Clarkson julkaisi viime viikolla Twitterissä ovelan piikikkään twiitin.

Clarksonin juontajana korvannutta Chris Evansia on syytetty huutamisesta juonnoissaan ja Clarksonin twiitti on tulkittu ovelaksi kuittaukseksi seuraajalleen.

Clarksonin ja hänen juontajakollegansa James Mayn ja Richard Hammondin vetämä uusi autoilusarja Grand Tour käynnistyy Amazon-kanavalla ensi syksyllä.

– Grand Tour -klippien editointivaihe etenee hitaasti. Toivon hiljaa, että pidätte niistä, Clarkson twiittasi.

Uudistunut Top Gear sai ensimmäisen jaksonsa jälkeen niskaansa valtavan someryöpyn, jossa erityisesti uusi juontaja Chris Evans leimattiin "köyhän miehen Jeremy Clarksoniksi".

Radiosta julkisuuteen noussut Evans ei nöyristellyt palautteen edessä, vaan hän aloitti Top Gearin kakkosjakson ilmoittamalla ryhtyvänsä aiempaa kovaäänisemmäksi.

Top Gearin katsojaluvut romahtivat ensimmäiseen jaksoon nähden. Ensimmäisen jakson aikana noin 4,4 miljoonaa katsojaa istahti ohjelman äärelle, mutta toista jaksoa katsoi vain noin 2,8 miljoonaa silmäparia. Katsojien määrä kasvoi läpi illan ja korkeimmillaan ohjelman äärellä oli 3,3 miljoonaa katsojaa.

Ohjelma hävisi kuitenkin muilta kanavilta tulleille Antiques Roadshow -ohjelmalle ja Soccer Aid -hyväntekeväisyystapahtumalle.

Entisten juontajien vetämänä sarja keräsi parhaimmillaan 5,8 miljoonaa katsojaa kotisohville.

Lue myös:

    Uusimmat