McLaren-kuljettaja Jenson Button myöntää lähtevänsä Montrealista hämmentyneenä ja neuvottomana.
Button jäi Kanadan GP:ssä 16:nneksi yli kierroksen kisan voittaneesta tallikaveristaan Lewis Hamiltonista jääneenä.
Button on aiemmilla kausilla pystynyt pitämään renkaansa kilpakumppaneitaan paremmassa kunnossa, mutta nyt asiat ovat muuttuneet.
- Minä en vain pystynyt pitämään huolta renkaista. Minulla ei ollut lainkaan vauhtia. Olin kisan alussa ainoa kovemmilla renkailla ajanut henkilö, joka ei pystynyt pitämään niitä kunnossa. Tilanne on ollut sama parissa viime kisassa. En tiedä, mistä se johtuu. Minä olen normaalisti varsin hyvä siinä, Button hämmästeli Telegraph-lehden mukaan.
Buttonin tilannetta hankaloittaa se, ettei hän tiedä syytä vaikeuksiinsa.
- Minulla ei ole aavistustakaan tällä hetkellä. En tiedä, miksi ajan puolitoista sekuntia hitaampia kierroksia kuin johtaja, joka on tallikaverini, koska en pysty puristamaan autoa yhtään nopeammaksi, Button sanoi.
- Ei se voi johtua renkaista. En minä voi olla ainoa henkilö, joka ei pysty ajamaan näillä renkailla. Se on mahdotonta.
- Minulla ei ole koskaan ollut tällaista kisaa. Puristan autoa sen äärirajoille. Se tuntui auton äärirajoilta. Lähden täältä hämmentyneenä ja neuvottomana, Button myönsi.
Uusimmat
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
Lataa lisää