Jasmin Mäntylä jättää yllättäen politiikan

Kohukaunotar Jasmin Mäntylä kertoo blogissaan jättävän kunnallispoliittisen uransa.

Kohukaunotar Jasmin Mäntylä aikoo jättäytyä syrjään politiikasta. Hänet valittiin varajäseneksi Oulun kunnallispolitiikkaan vuonna 2008. Nainen oli lisäksi ehdokkaana eduskuntavaaleissa keväällä 2011, ja hän vaikuttaa myös kotikaupunkinsa nuorisolautakunnan jäsenenä.

Syyt vetäytymiselle ovat selvät. Kaunotar kirjoittaa blogissaan punninneensa tulevaisuuden päätöksiä ja päätyneensä siihen, että hän vetäytyy yllättäen aktiivisesta politiikan harjoittamisesta. Lähitulevaisuuden suunnitelmat kaunottarella ovat muuttuneet.

– Ensi vuonna edessä ovat jälleen kunnallisvaalit, ja aiemmin olen vakaasti ajatellut ja sanonut olevani mukavana niissä. Nyt olen siinä tilanteessa, että en voi olla niissä ehdokkaana, koska olen ensi vuonnakin lokakuun loppuun asti töissä Rhodoksella, hän kirjoittaa blogissaan.

Politiikan jättäminen perustuu elämässä muuttuneisiin asioihin. Jasminin mukaan hänen pitkäaikainen unelmansa Kreikassa asumisesta on noussut hänelle tärkeäksi, eikä hän haluaisi jättää sitä.

– Olen todella punninnut asioita ja niiden tärkeysjärjestystä mielessäni. ja tuo on ainoa oikea ratkaisu minulle. En halua olla vain nimenä mukana missään, vaan jos olen ehdokkaana missä tahansa, haluan todella tehdä asioita ehdokkuuteni eteen ja panostaa siihen, hän jatkaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat