Jasmiina joi BB-voiton kunniaksi yhden lonkeron, mutta tänään on luvassa juhlat – voittorahoilla hän maksaa velkojaan: "Se on todella iso apu"

Mihin kuluu 30 000 euron voittopotti? BB-voittaja Jasmiina suorassa haastattelussa 7:11
BB-voittaja Jasmiina MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Big Brother -voittaja Jasmiina paljastaa MTV Uutisten haastattelussa, kuinka hän aikoo käyttää voittopottinsa.

Jyväskyläläinen Jasmiina voitti Nelosen Big Brother Suomi -ohjelman eilen sunnuntaina. Voitostaan hän kuittasi 30 000 euroa.

MTV Uutiset tapasi tuoreen BB-voittajan tänään maanantaina. Jasmiina kuvailee tilannetta ”jäätäväksi”, kun hän sai kuulla voittaneensa Big Brotherin. Toiseksi jännittävässä finaalissa sijoittui Aki.

– Puntti tutisi aika kovasti. Odotti, että tulee Akin nimi. Kun ei tullutkaan, se oli todella epätodellinen olo ja on kyllä edelleenkin. Ei vielä pysty ymmärtämään, että miten kävi näin, Jasmiina kertoo.

Vielä eilen Jasmiina ei päässyt juhlistamaan BB-voittoaan, sillä tänään hänellä on luvassa useita haastatteluita. Viime yön hän vietti hotellissa ja jutteli läheistensä kanssa.

– Soitin minun läheisilleni ja katsoin, että kaikki on hyvin siellä. Pääpiirteittäin kaikki on oikein hyvin. Taisinko minä juoda yhden lonkeron ja sitten puhelin koukutti moneksi tunniksi. Oli niin paljon viestejä, että niiden kanssa meni kauan.

– Tänään kämppikset ovat järjestäneet juhlat illaksi, joten sinne menoa odotellaan.

Jasmiina kertoo, että hänelle on tullut sosiaalisen median kautta tuhansia viestejä. Hän kehuu vuolaasti, että viestit ovat olleet kauniita, vaikka joukkoon mahtuu myös pari ikävämpää viestiä.  

Jasmiina ei ole vielä ehtinyt vastaamaan viesteihin, mutta hän toivoo, että siihen on jossain vaiheessa mahdollisuus.

– Ihmiset ovat kertoneet omia tarinoitaan ja kuinka ovat pystyneet samaistumaan. Se oli tosi hienoa luettavaa.

Jasmiinalla on selkeät sävelet, kuinka hän aikoo käyttää voittopottinsa.

– Makselen paljon laskuja pois ja laitan sen osalta elämäni balanssiin. Sitten haluan muistaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet minulle tosi tärkeitä. Ei vielä oikein ymmärrä, että voittopotti on 30 000 euroa plus se 2 000 euroa, joka tuli vielä perjantaina.

Jasmiina puhui avoimesti rahaongelmistaan BB-talossa, joten voittorahat tulevat tarpeeseen.

– Kyllä tämä helpottaa, kun pystyy makselemaan osamaksuja tai velkoja pois. Minä saan tavallaan puhtaan alun. Se on todella iso apu ja voin aloittaa alusta, ehkä vähän paremmalla menestyksellä.

Mikä oli mieleenpainuvinta Big Brother -talossa? Katuuko Jasmin jotain? Katso video.

Lue myös:

    Uusimmat