Suomen tiedustelulainsäädäntö muuttui vuonna 2019, ja se oli valtava muutos. Seuraava muutos – vähintään yhtä mullistava – on Nato-jäsenyyden mukanaan tuoma länsimainen tiedusteluyhteistyön laajeneminen ja sen mukainen entistä kattavampi tiedustelutieto. Mistä on kyse ja mitä tämä tarkoittaa Suomen kannalta?
Uuden tiedustelulain valmistelu herätti viime vuosikymmenellä samanlaista vastusta kuin Nato-jäsenyys vielä muutama kuukausi sitten. Kolmen vuoden kokemus on kuitenkin osoittanut, että muutokset siviili- sotilas- ja tietoliikennetiedusteluun tulivat tarpeeseen ja ovat olleet toimivia. Seuraava looginen askel on tiedusteluyhteistyön syventäminen kumppanivaltioiden kanssa, mikä tarkoittaa käytännössä Nato-jäsenyyttä.
Jäsenhakemus jätettäneen lähiviikkoina. Suomi voisi olla Naton täysimääräinen jäsen joidenkin kuukausien sisällä – mahdollisesti jo tänä vuonna. Sen myötä Suomi saisi pääsyn sellaisen kansainvälisen tiedustelutiedon piiriin, jota sillä ei nyt automaattisesti ole. Tällaisen yhteistyön merkitystä voi pohtia esimerkiksi siitä näkökulmasta, että vuoden 2013 tieto ulkoministeriöön kohdistetusta verkkovakoilusta tuli meille ulkomailta – ei oman tiedustelumme kautta.
Tiedustelutiedon tärkeyttä voi arvioida myös hyökkääjän näkökulmasta. Venäjän kaavailema voitonmarssi Kiovaan on ollut Putinille karvas pettymys, eikä hyökkäys ole edennyt suunnitelmien mukaan.
17:15
Syy Venäjän epäonnistumiseen on pitkä jatkumo heikkolaatuista tiedustelumateriaalia sekä sen analysoinnin epäonnistumisia, minkä seurauksena strategiset, taktiset ja operatiiviset valinnat kentällä ovat olleet vääriä. Olemme nähneet, mitä tapahtuu, jos sotilasoperaatiossa ei ole yhteistä painopistettä, toimivaa logistiikkaa tai keskitettyä johtamista.
Aivan samasta asiasta on kyse länsimaisessa tiedusteluyhteistyössä, yhteisessä tilannekuvassa ja yhteisissä harjoituksissa. Niiden tarkoitus on pyrkiä välttämään sellaiset sotilaalliset katastrofioperaatiot, jota nyt saamme seurata reaaliajassa keskellä Eurooppaa.
Ukrainan sodan läpinäkyvyydellä on myös kääntöpuolensa. Kun tapahtumat keskeltä sotaa tulevat Suomeen kuvina ja videoina sosiaalisessa mediassa – usein yllättäen ja pyytämättä – saattaa maallikko helposti väheksyä tiedustelun merkitystä: miksi vahtia vihollisen liikkeitä, kun he paljastavat itsensä joka tapauksessa?
Huomionarvoista on, että sodan alkuvaiheissa levinnyt materiaali, josta pystyi päättelemään molempien osapuolien vahvuuksia ja liikkeitä paikkatietoineen, tuntuu nyt vähentyneen. Kyseessä oli hetkellinen amatöörivirhe, jonka varaan ei voi jatkossa laskea.
Paljon vähemmälle huomiolle jäi marraskuussa 2021, kun länsimaiset tiedustelupalvelut kertoivat julkisesti Venäjän suunnitelmista hyökätä Ukrainaan alkuvuodesta 2022. Tästä huolimatta täysimittainen hyökkäyssota tuntui yllättävän monet, mukaan lukien päättäjät, joilla varmasti oli tiedossa tämä tiedustelupalveluiden ennakkovaroitus.
Tiedustelutyön dilemma tuleekin juuri tästä: kaikkea ei voi kertoa julkisesti, ja sekin tieto mikä on vain valtionjohdon käytettävissä, voi olla tulkinnanvaraista ja jopa ristiriitaista. Poliittisten päättäjien täytyy tehdä päätöksensä tämän tiedon varassa. Tavallisia kansalaisia puolestaan pyydetään luottamaan sellaiseen tietoon, jonka alkuperää ja yksityiskohtia emme itse pysty varmentamaan. Kansainvälinen yhteistyö ei ainakaan pienennä tätä problematiikkaa.
Vaikka tiedustelu määritelmällisesti koskeekin salaista tietoa, se ei ole mitään salatiedettä. Tiedonhankinnan yksityiskohtia, kuten sitä mitä tietoa meillä on ja miten se on hankittu, ei voi kertoa julkisuuteen. Tiedustelun perusperiaatteet ja sitä ohjaava lainsäädäntö sen sijaan ovat täysin julkisia, ja antavat jokaiselle mahdollisuuden itse arvioida sen tarpeellisuutta ja luotettavuutta.
Niin Suojelupoliisin kuin Puolustusvoimienkin rooli tiedustelussa on muuttunut aivan viime vuosina. Ne ovat saaneet lisää valtuuksia ja velvoitteita. Toimintaa valvoo uusi, erikseen sitä tehtävää varten perustettu viranomainen: tiedusteluvalvontavaltuutettu. Monella mittarilla voi perustellusti sanoa, että suomalainen tiedustelu on periaatteiltaan läpinäkyvää ja sen valvonta on Euroopan säädellyimpiä ja kattavimpia.
Vaikka kaikkea tietoa ei voi aina julkisuudessa kertoa, on meillä hyvät perusteet luottaa siihen, että viranomaiset hoitavat tiedustelutehtävänsä luotettavasti: virkavastuulla ja isänmaan etua ajaen.
Nopeasti muuttuvassa maailmassa riittävän ja luotettavan tiedustelutiedon merkitys on suurempi kuin koskaan aiemmin. Ja tiedustelu on ennen kaikkea työkalu. Oikeissa käsissä, silloin kun sitä käytetään varautumiseen ja puolustautumiseen, tiedustelu on turvallisuusviranomaiselle kuin laboratorio lääkärille: hoitaa voidaan vain sellaista, mikä voidaan tunnistaa.