Järjestöt: Suomalaisen elokuvan tavoiteohjelma toteen

Kuusi elokuva- ja av-alan järjestöä esitti tänään valtiovarainvaliokunnalle vetoomuksen suomalaisen elokuvan tavoiteohjelman puolesta.

Vetoomuksen takana ovat Suomen näyttelijäliitto, Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat - SATU ry, Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry, Suomen elokuvatuottajien keskusliitto - SEK ry, Suomen elokuva- ja videotyöntekijöiden liitto - SET ry ja Teatteri- ja mediatyöntekijät ry. Järjestöjen puheenjohtajat jättivät vetoomuksen valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle ja perustelivat puheenvuoroissaan tavoiteohjelman tarpeellisuutta kunkin järjestön kannalta.

Suomen elokuvasäätiön vuonna 1999 laatima tavoiteohjelma sisältää toimenpiteet suomalaisen elokuvan ja elokuva-alan kehittämiseksi vuodesta 2000 eteenpäin. Tarkoituksena on luoda toimintaedellytykset vahvalle, itsenäiselle elokuva-alalle, jonka teokset menestyvät niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla.

Tavoiteohjelma edellyttää julkisen tuen lisäystä 32 miljoonalla markalla vuosina 2000-2002. Vuoden 2001 bubjetissa tästä toteutui vain 1,5 miljoonaa. Järjestöt vaativat tavoiteohjelman toteuttamista täysimääräisenä.

Tavoiteohjelmasta tukea myös kotimaiselle televisiodraamalle

Elokuvan tavoiteohjelma sisältää myös esityksen kotimaisen televisiodraaman tukemisesta. Tällä hetkellä draamasarjojen tuotanto ei saa tukea lainkaan. Käsikirjoittamiseen ja tuotannon kehittämiseen osoitettu tuki antaisi suomalaisille tuottajille resursseja tuottaa tv-sarjoja, joilla on mahdollisuus menestyä myös kansainvälisillä markkinoilla. Tavoiteohjelman tukilisäyksestä 10 miljoonaa on tarkoitettu riippumattomien tuottajien tekemille televisiodraamasarjoille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat