Konkarikuljettaja Jari-Matti Latvala starttaa ensi viikolla Monte Carlossa jo uransa 13. täyteen kauteen rallin MM-sarjassa.
Vuosi 2018 meni piloille jo keväällä, kun Latvala koki viisi perättäistä keskeytystä. Suomen MM-rallin kolmannesta sijasta heinäkuussa alkoi kuitenkin nousu, joka huipentui Australian rallin voittoon marraskuussa.
Latvalan hankaluuksien taustalla oli Yaris WRC:n luotettavuusongelmat, vaikka matkaan mahtui myös omia virheitä. Itseluottamus oli kadoksissa, mutta myös koko strategia kauteen saattoi olla väärä.
- Täytyy sanoa, että oli väärä ajatusmaailma lähteä ajamaan rauhassa ja tavallaan liian varmasti. Siinä tilanteessa minun vauhti meinasi kadota. En lähde sillä mielellä nyt. Keskityn vain omaan ajooni, kuten tein viime vuonna jälkimmäisellä puoliskolla. Katsotaan mitä se tuo tullessaan, Latvala summasi MTV Urheilulle.
- Jos yrittää olla liian varovainen, vauhti katoaa. Pitää ajaa hallituilla riskeillä. Varsinkin raffeissa kisoissa vauhti täytyy sovittaa olosuhteisiin. On pidettävä kovaa vauhtia yllä, mutta renkaita tai jousitusta ei saa rikkoa. Sitä pitää vähän miettiä.
Kalustosta tuurilaisen menestys ei ainakaan jää kiinni. Kauden 2018 jälkimmäisellä puoliskolla ajoi kolme voittoa ja Latvala yhden. Yaris WRC oli se mittari, johon muut tiimit vauhtiaan vertasivat.
