Jari Aarnion ainutlaatuisen murhatuomion puiminen hovioikeudessa alkaa – tästä on kyse

Viime joulukuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Helsingin huumerikospoliisin entisen päällikön Jari Aarnion elinkautiseen rangaistukseen lähes 20 vuotta sitten Vuosaaressa tapahtuneesta palkkamurhasta – henkirikoksesta, jonka tekoaikaan Aarnio ei ollut paikalla ja johon hänen ei syytetä osallistuneen mitenkään muutenkaan.

Käräjäoikeuden mukaan Aarnio syyllistyi murhaan epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena.

Tiivistetysti se tarkoittaa, että Aarnio ei oikeuden mukaan pyrkinyt estämään ruotsalais-turkkilaiseen rikolliseen Volkan Ünsaliin kohdistunutta murhahanketta, vaikka poliisina tiesi siitä etukäteen ja olisi vastuuasemansa perusteella ollut sen velvollinen estämään.

Epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta ei ole Suomessa aiemmin langetettu murhatuomiota.

– Tämä oikeudenkäynti on ainakin Suomen tasolla aivan ainutlaatuinen. Epävarsinaiseen laiminlyöntiin perustuvaa vastuuta on oikeuskäytännössä sovellettu melkein pelkästään tuottamuksellisten (tekijän huolimattomuudesta johtuneiden) rikosten yhteydessä. Esimerkkinä voi mainita vaikka tapauksen, jossa talon katolta putosi jäätä ja ohikulkija kuoli. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta, sanoo Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki.

Mitä Aarnio tiesi?

Lokakuussa 2003 tapahtuneesta palkkamurhasta on aiemmin tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin neljä ammattirikollista. Käräjäoikeus katsoi, että Aarnio oli tietoinen murhasuunnitelman konkreettisuudesta, tekijöistä ja siitä, että uhriin kohdistunut uhka oli todellinen ja välitön.

Lisäksi Aarnio oikeuden mukaan järjesti henkirikosta suunnitteleviin ihmisiin kohdistunutta telekuuntelua ja tarkkailua, muttei kertonut sitä tehneille poliiseille henkirikossuunnitelmasta, vaan piti tiedon itsellään.

Käräjäoikeus katsoi, että Aarnion laiminlyönti oli tahallista ja syy-yhteydessä uhrin kuolemaan.

Aarnio vaatii hovioikeudessa murhasyytteen hylkäämistä. Puolustuksen keskeinen väite on, että Aarniolla oli vain "heikko huhu" henkirikosuhasta, eikä sellaista yksityiskohtaista etukäteistietoa, jonka perusteella hän olisi voinut henkirikoksen estää.

Kimpimäen mukaan kysymys siitä, mitä kukakin tiesi ja kuinka tarkkaa tieto oli, on jutussa sekä haastavin että ratkaisevin.

– On selvää, että vaikka poliisilla esimerkiksi poliisilain perusteella on hyvinkin laajat velvollisuudet, yleinen velvollisuus huolehtia ihmisten turvallisuudesta ei suoraan yksinään riitä luomaan vaadittavaa vastuuta. Vastuun pitää olla yksilöidympää ja henkilöidympää, Kimpimäki selittää.

– Onko rikosuhasta ollut niin yksilöityä tietoa, että se on luonut yksilöidyn vastuuaseman, vai onko kyseessä ollut yleisluontoinen huhu, kuten puolustus sanoo? Tämä liittyy myös sen arviointiin, kuinka tehokkaita muut mahdolliset toimintavaihtoehdot olisivat tilanteessa olleet.

Mitä olisi voitu tehdä?

Jotta teko voidaan tuomita epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena, tekijällä on pitänyt olla mahdollisuus ryhtyä tehokkaisiin toimiin seurauksen estämiseksi, mutta hän ei ole tehnyt niin.

– On pohdittu, että olisiko tässä pitänyt ilmoittaa laajemmin muille poliisiviranomaisille, varoittaa uhria tai kertoa epäilyistä epäillyille, jotta he ehkä sitten olisivat sen seurauksena luopuneet teostaan, Kimpimäki sanoo.

– Jää tuomioistuimen harkittavaksi, mihin nämä erilaiset toimintavaihtoehdot olisivat tässä tilanteessa johtaneet ja voidaanko niitä pitää toteuttamiskelpoisina, mahdollisina ja tehokkaina. Se vaatii tuomioistuimelta aina jälkikäteisarviointia tai jopa -arvuuttelua siitä, mitä olisi tapahtunut, jos henkilö olisi toiminut toisin kuin hän tosiasiassa toimi.

Hänen mukaansa näyttökysymykset ovat jutussa huomattavan hankalia, mikä tekee mahdottomaksi ennustaa, mikä lopputulos tulee olemaan hovioikeudessa ja mahdollisesti edelleen korkeimmassa oikeudessa.

– On paljon todisteita ja todistajanlausumia, jotka ovat osin puutteellisia, osin ristiriitaisia ja osin muuttuneet aikojen kuluessa. On mahdollisia virhelähteitä. Ihmisillä on erilaisia motivaatioita valehdella, minkä lisäksi on kyse jutusta, jota käsitellään huomattavan pitkän ajan kuluttua tekoajankohdasta. Voi olla aivan inhimillisistä syistä unohtamista ja väärin muistamista. Lisäksi tässä on vielä kyse ammattirikollisten kuvioista, mikä tuo omat haasteensa.

Miten ex-jengipomo Vilhusen puheita arvioidaan?

Paljon riippuu myös siitä, miten hovioikeus arvioi Aarnion kanssasyytetyn ja käräjiltä vapauttavan tuomion saaneen ex-jengipomo Keijo Vilhusen kertomaa.

Syyttäjä sanoo, että Vilhunen osallistui murhan järjestelyihin ja vaatii tälle hovioikeudessa elinkautista murhasta.

Puolustuksen mukaan syyttäjäpuoli toimii epäloogisesti, kun se samaan aikaan ajaa oikeudessa syyttömyyttään vakuuttaneelle Vilhuselle murhatuomiota, mutta toisaalta käyttää Vilhusen puheita Aarniota vastaan.

Vilhunen on sanonut olleensa vuonna 2003 Helsingin huumepoliisin tietolähde ja välittäneensä tiedot murhahankkeesta Aarniolle estääkseen henkirikosta tapahtumasta.

– Syyttäjän konstruktion mukaan Vilhunen on sekä murhan tekijä että sen estämisen yrittäjä, joka jo sisältää ison sisäisen loogisen ristiriidan. Vilhunen ei voi olla näitä kahta yhtä aikaa, tälle ei löydy mitään järjellistä selitystä, Aarnion hovivalituksessa sanotaan.

Syyttäjän mukaan Vilhusen toiminnan loogisuutta ei pidä ajatella "lainkuuliaisen keskivertokansalaisen" näkökulmasta.

– Ottaen huomioon Aarnion ja Vilhusen suhde (ovat selvitetysti tehneet vakavia rikoksia yhdessä) ja se, että tapahtuma itsessään on tapahtunut rikollismaailmassa, jossa jatkuvasti tapahtuu erilaista välistävetoa, kostoa ja kilpailijoiden pois pelaamista, ei tällainen toiminta mahdotonta olisi, syyttäjä katsoo vastauksessaan hovioikeudelle.

Syyttäjän mukaan on ollut mahdollista, että Vilhunen on voinut ajatella pystyvänsä ottamaan riskejä, kun hänellä on ollut Aarnio tukenaan.

– Aarniolla on myös ollut kyky ohjata taustalla esitutkinta sellaiseen suuntaan kuin hän haluaa. Vilhunen on voinut omalta osaltaan tällaiseen luottaa ja ajatella, ettei tulevassa rikostutkinnassa häneen tosiasiallisesti keskitytä.

Aarniolla ja Vilhusella on yhteistä rikoshistoriaa 2010-luvulta. Helsingin hovioikeus tuomitsi Aarnion ja Vilhusen vuonna 2019 kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin niin kutsutusta huumetynnyrijutusta, jossa Suomeen tuotiin satoja kiloja hasista.

Nykyään 63-vuotias Aarnio toimi Helsingin huumepoliisin päällikkönä vuodesta 1999 vuoteen 2013, jolloin hänet otettiin kiinni ja pidätettiin virasta.

Jatkuuko käsittely KKO:ssa?

Aarnion puolustus on vedonnut myös siihen, että epävarsinaista laiminlyöntirikosta koskeva säännös kirjattiin rikoslakiin vasta osana rikoslain kokonaisuudistusta, joka tuli voimaan vuonna 2004, eli palkkamurhan jälkeen.

Kimpimäen mukaan epävarsinainen laiminlyöntirikos oli käsitteenä olemassa ennen uudistustakin. Silloinkin lähtökohtana oli, että rangaistavuus voi perustua laiminlyöntiin.

– Tuolloin se pohjautui oikeuskirjallisuuteen ja oikeuskäytäntöön. Sisällöllisesti se, millaisena epävarsinainen laiminlyöntirikos ymmärrettiin, oli yleisiltä piirteiltään varsin samanlainen (jo tuolloin), Kimpimäki sanoo.

– Yksityiskohdista voidaan toki puhua, koska kun asiat kehittyvät oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kautta, ei ole yhtä yhtenäistä, hyvin eksaktia käsitystä siitä, mikä niiden sisältö on.

Kimpimäki pitää todennäköisenä, että hovituomioon haetaan valituslupaa korkeimmasta oikeudesta, päätyy hovioikeus sitten mihin ratkaisuun hyvänsä.

– KKO on ottanut näyttökysymyksiä käsiteltäväkseen vähemmän, mutta jos asiaa pystytään perustelemaan esimerkiksi juuri tähän epävarsinaiseen laiminlyöntirikokseen ja vastuuasemaan liittyvillä oikeudellisilla kysymyksillä, juttu saattaa hyvinkin päätyä korkeimman oikeuden käsiteltäväksi, hän sanoo.