Japanin keisari piti harvinaisen tv-puheen: "Terveyteni heikkenee"

Keisari Akihito vihjasi toiveestaan väistyä valtaistuimelta 2:01

Japanissa puheet keisarin väistymisestä ovat saaneet pontta keisari Akihiton harvinaislaatuisesta televisioesiintymisestä.

82-vuotias keisari kertoi nauhoitetussa puheessa maanantaina olevansa huolissaan siitä, ettei ehkä pysty enää hoitamaan velvollisuuksiaan ikänsä ja terveytensä heikkenemisen vuoksi.

– Tunnen ajoittain erilaisia rajoitteita esimerkiksi fyysisen kuntoni suhteen, Akihito sanoi.

Puhe tulkittiin yleisesti siten, että keisari vihjasi haluavansa luopua kruunusta. Japanin nykylait eivät mahdollista luopumista.

Suorasanainen ilmoitus keisarilta olisi tulkittu politiikkaan sekaantumiseksi, joten Japanissa varauduttiin ennalta siihen, että keisari puhuu halustaan kautta rantain.

Akihito on ollut keisarina 27 vuotta. Puhe herätti jo etukäteen suurta huomiota, sillä hän puhui vasta toista kertaa suoraan kansakunnalle. Ensimmäisen puheen hän piti tuhoisan maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin ja ydinvoimaonnettomuuden yhteydessä vuonna 2011.

Nykyaikainen keisari

Keisari Akihiton terveys on reistaillut viime vuosina, ja Japanissa on viime aikoina spekuloitu hänen haluavan luopua kruunusta lähivuosina. Seuraaja olisi 56-vuotias kruununprinssi Naruhito.

Maanantaisella puheella Akihito näytti valmistavan maaperää sille, että hallitus voi ryhtyä muuttamaan lakeja valtikan vaihdon mahdollistamiseksi.

Pääministeri Shinzo Abe ilmoitti tuoreeltaan harkitsevansa vakavasti keisarin sanoja.

– Meidän on katsottava, mitä voimme tehdä, kun ottaa huomioon keisarin velvollisuudet, hänen ikänsä ja (työ)taakkansa, Abe kommentoi.

Japanin keisarihuonetta pidetään maailman vanhimpana perinnöllisenä monarkiana. Legendan mukaan ketju on jatkunut katkeamattomana noin 2 600 vuotta.

Keisarin asemassa tapahtui sodan jälkeen mullistus, kun tehtävä muutettiin symboliseksi. Akihito on omalta osaltaan muovannut tehtävää nykyaikaan sopivaksi. Hän on myös pyrkinyt lieventämään niitä katkeruuksia, joita Japanin valloituspolitiikka toisen maailmansodan aikana aiheutti.


Lue myös:

    Uusimmat