Japanin GP:n lehdistökatsaus: Kolmen kauppa?

Voitto Japanin GP:ssä palautti saksalaismedian uskon Sebastian Vettelin mestaruusmahdollisuuksiin. Pessimistisimmät brittilehdet puolestaan arvioivat McLaren-kuskien Lewis Hamiltonin ja Jenson Buttonin pudonneen jo pelistä pois.

- Laskutoimitus on yksinkertainen: Vettel, näytä meille vielä kolme kertaa voitonsormesi. Silloin sinusta tulee maailmanmestari! kirjoitti laajalevikkinen Bild saksalaiskuskin tuuletukseen viitaten.

- Vakuuttavan voittonsa jälkeen 23-vuotias voi seurata Michael Schumacherin jalanjälkiä ja yltää maailmanmestariksi ensimmäisenä saksalaiskuljettajana sitten vuoden 2004. Hän olisi kaikkien aikojen nuorin mestari, totesi DPA-uutistoimisto jutussaan.

Brittilehti The Guardianin mielestä kilpailu oli Red Bullin ylivoiman vuoksi varsin yksipuolinen.

- Red Bull järjesti Suzukan auringonpaisteessa näytösajon, jonka päätteeksi Sebastian Vettel johdatti perässään maaliin tallitoverinsa Mark Webberin.

- McLarenit jäivät sijoille 4 ja 5, Jenson Button ennen Lewis Hamiltonia. Brittikuskien on myönnettävä, että kun jäljellä on enää kolme kisaa, realistiset mahdollisuudet mestaruuteen ovat menneet, vaikka McLaren yrittääkin uskotella toista. Hamilton on 28 pistettä ja Button 31 pistettä jäljessä Webberiä.

Hamilton kuvaili omaa viikonloppuaan F1-uransa huonoimmaksi. The Sun katsoi, että vuoden 2008 maailmanmestaria nöyryytettiin pahemman kerran jo ennen kilpailun alkua kuljettajien paraatissa.

- Hamilton joutui koomisen kääpiöauton kyytiin ja näki mestaruusmahdollisuuksiensa räjähtävän käsiin. 50 vuotta vanha, kolmipyöräinen Messerschmitt oli viimeinen auto, jonka hän olisi valinnut kuljettajien paraatiin ennen Japanin GP:tä. Mutta ainakaan se ei hajonnut, toisin kuin 10 miljoonan punnan arvoinen McLaren MP4-25. Suzukan shokki jätti Hamiltonin rukoilemaan ihmettä kuljettajien MM-sarjassa.

- Molempien brittikuskien mestaruustoiveet voivat olla ohi Koreassa kahden viikon päästä sunnuntaina, The Sun totesi.

Alonso hyvissä iskuasemissa

Ferrarin Fernando Alonso sen sijaan on edelleen vahvasti mukana mestaruusjahdissa. Italialainen La Stampa toivoi espanjalaiskuskin hyötyvän Red Bull -kuljettajien keskinäisestä kilpailusta. Lehden mukaan Vettel ja Webber eivät kylläkään ajaneet Suzukassa toisiaan vastaan kilpaa kuin ensimmäiseen mutkaan asti.

- Aika-ajon jälkeen asiat tehtiin selviksi, jotta Istanbulin kolarin kaltaiset nolot tilanteet vältettäisiin: 1) ensimmäiseen mutkaan ensimmäisenä ehtivä kuljettaja voittaisi kilpailun, 2) ajakaa samaa vauhtia ja 3) ei mitään typeryyksiä. Ei edes harkittu suunnitelmaa B: annetaan Webberin voittaa, koska hän johtaa MM-sarjaa ja kolme kilpailua ennen loppua on satsattava yhteen kuljettajaan. Jos Red Bull olisi tehnyt niin, australialaisella olisi 21 pisteen johto Fernando Alonsoon; nyt se on 14 pistettä. Se olisi ollut harmi Ferrarin kannalta. Tämä on kyynistä ajattelua, sillä on julmaa riistää voitto urheilijalta käskemällä häntä hidastamaan. Formula ykköset on kuitenkin (myös) joukkueurheilua ja yhtä lailla kaikenlainen kilpailu jäädytettiin eilen, La Stampa kritisoi.

Myös roomalainen Il Messaggero uskoi edelleen Alonson mahdollisuuksiin. Espanjalaiskuski on tasapisteissä Vettelin kanssa ja 14 pistettä Webberiä jäljessä.

- Ferrari-kuljettaja on erinomaisissa asemissa ratkaisevan iskun tekemiseen: hänellä on takanaan koko tiimi, kun taas kilpailijat vievät jatkossakin pisteitä toisiltaan. (..) Myös eilen huonommin sijoittuneet Red Bull- ja McLaren-kuljettajat tulivat maaliin ennen tallitovereitaan.

Lehden mielestä Red Bull on tehnyt virheen, kun talli ei ole asettunut MM-sarjaa johtavan Webberin taakse.

- Jos Red Bull häviää mestaruuden, heidän on turha valittaa, sillä Webberillä pitäisi olla tässä vaiheessa tukeva johto. Väitetyn brittiläisen urheiluhengen lisäksi englantilais-itävaltalaisen tallin toiminta viittaa siihen, että he uskovat voittavansa mestaruuden melkein varmuudella ja haluavat tehdä sen "oman" kuljettajansa, saksalaisen nousevan tähden kanssa; ei kokeneen australialaisen, jota pidetään korkeintaan hyvänä kakkoskuljettajana, Il Messaggero kirjoitti.

Il Tempo puolestaan ihmetteli sitä, miksi McLaren antoi Buttonin ohittaa vaihdelaatikko-ongelmista kärsineen Hamiltonin, vaikka tämä on MM-pisteissä edellä.

- McLaren antoi lahjan vastustajilleen, kun se ei jäädyttänyt sijoituksia Hamiltonin hyväksi.

"Kobayashi Massan paikalle"

Il Tempo arvosteli rajusti Ferrarin kakkoskuljettajaa Felipe Massaa, joka ei kyennyt antamaan Alonsolle minkäänlaista taustatukea.

- Massa pilasi oman kisansa ihan itse 50 metrissä. Brasilialaisen suoritus oli katastrofaalinen. Jäätyään pussiin kahden auton taakse hän päätti olla jarruttamatta ja väistää märälle nurmikolle. Seurauksena tästä hän törmäsi kamikazen lailla viattomaan Vitantonio Liuzziin.

- Massalla ei ainakaan ollut mekaanista ongelmaa: kun yrittää ohitusta märän nurmikon kautta, ongelman täytyy olla kuljettajan pääkopassa.

Lehti tarjosi seitsemänneksi Sauberilla ajanutta japanilaiskuskia Kamui Kobayashia toisen punaisen auton rattiin.

- Kobayashi on kauden 2010 sensaatio. Koska hän ajaa Ferrarin moottorilla, yhä useammat näkisivät hänet mieluusti yhä pahemmin haparoivan Massan paikalla.

Espanjalainen AS-urheilulehti kuvaili Japanin kilpailua tavanomaisen värikkäin ja värittynein sanankääntein.

- Alonson kannettavana oli koko Italian kunnia oikeassa käsivarressaan, musta surunauha neljän Afganistanissa kaatuneen sotilaan muistolle. Hänellä ei ollut varaa epäonnistua, heidän takiaan ja kaikkien muiden takia. Espanjalainen pani henkensä peliin yltääkseen punaisella Ferrarilla palkintopallin ylimmälle korokkeelle kaukaisessa Japanissa. Hän käytti kaiken osaamisensa mahdottoman uroteon eteen, ja ylsi onnenkin avulla niin korkealle kuin pystyi, kun vastassa oli kerrassaan valloittamaton vuorenhuippu. Huonon lähdön jälkeen hän ohitti Buttonin ja piti kaasun pohjassa. Hän taisteli ja voitti henkilökohtaisen kamppailunsa äärirajoja vastaan ajamalla jälleen kerran hieman kovempaa kuin mahdollista.

Kolumnisti Raúl Romojaron mielestä Alonso tiesi, ettei hän mahtaisi Suzukan nopeissa mutkissa mitään Red Bull -autojen ylivoimalle.

- Alonso minimoi mestarillisesti vahingon radalla, joka oli paljon suosiollisempi hänen kilpakumppaneilleen. Kolmas sija Red Bullien jälkeen oli paras mahdollinen tulos, kun otetaan huomioon Webberin ja Vettelin autojen silminnähtävä ylivoima, Romojaro kirjoitti.

Espanjassa toivotaankin nyt Alonson hyödyntävän Red Bull -kuskien keskinäisen taistelun.

- Tilanne muistuttaa minua McLaren-vuodesta 2007: silloin Hamilton ja Alonso olivat tukkanuottasilla ja Kimi Räikkönen korjasi hedelmän punaisella Ferrarilla, Romojaro totesi.

Lue myös:

    Uusimmat