Janne "Nacci" Tranberg paljastaa toimineensa huumemuulina – muistelee kokaiininyssyköiden kuljettamista kehonsa sisällä: "Yksikin vuotava paketti tiesi lähes varmaa kuolemaa lentokoneessa"

Tänään julkaistussa omaelämäkerrallisessa kirjassaan etsintäkuulutettu rikollinen Janne ”Nacci” Tranberg paljastaa tehneensä menneisyydessään rahaa salakuljettamalla kokaiininyssyköitä kehonsa sisällä.

Kirjassaan Wanted – Suomen etsityimmän rikollisen tarina Cannonball-jengin ex-johtohahmo Tranberg kertoo, että sai idean tuttavaltaan Thaimaan-matkalla vuonna 2005.

– Kaveri kertoi uudesta suunnitelmastaan, joka oli jo testattu ja havaittu toimivaksi. Hän salakuljetti kokaiinia kehonsa sisällä. Sanoin, että se sopii mullekin. Ei ollut tapana kysellä.

– Suunnitelma oli selkeä. Kaverilla oli Brasiliassa kontakti, joka pakkasi kokaiinin niin, että sen pystyi nielemään tai tunkemaan perseeseen. Muuli lensi Brasiliaan ja toi tavaran saarelle. Siellä sitä pikkusen käsiteltiin ja lopuksi myytiin.

Tranberg kertoo ryhtyneensä hommaan, koska koki sen pelkäksi työksi.

– Mutta olihan se hullua. Thaimaassa pienestäkin määrästä oli tarjolla kymmeniä vuosia vankeutta aina elinkautiseen ja kuolemantuomioon saakka.

"Yökkäysrefleksi oli yllättävä ja kova"

Työhön liittyi mahdollisen tuomion lisäksi myös välittömämpiä vaaroja.

– Perseeseen tavaraa mahtuu noin 100-150 grammaa ja suun kautta nieltynä vatsaan kokeneella kaverilla jopa yli kilo. Normaali määrä nieltynä oli 300-600 grammaa.

– Yksikin vuotava paketti tiesi lähes varmaa kuolemaa lentokoneessa, jossa mahdollisuutta sairaalaan pääsyyn ei ollut. Jos paketti vuotaa tai hajoaa, henki lähtee kymmenestä minuutista puoleen tuntiin.

Tranberg kertoo kirjassaan värikkäästi kokemuksistaan Brasiliassa, missä hän omien sanojensa mukaan pakkasi ja nieli kokaiinia salakuljettamista varten. 

– Muistan yhä hyvin sen tunteen, kun aloin niellä ensimmäistä kokaiinisormea. Yökkäysrefleksi oli niin yllättävä ja kova, että sormi lensi kaaressa ulos suustani. 

Enää Tranberg ei salakuljettajaksi kertomansa mukaan kuitenkaan ryhtyisi.

– Oliko se sitten sen arvoista? Turha sitä on jälkeenpäin miettiä. Kaikki on tehty, mikä on tuntunut silloin tekemisen arvoiselta, enkä kadu tai vaihtaisi yhtään reissua. 

Tranbergin kirjan on toimittanut MTV Uutisten rikostoimittaja Pekka Lehtinen.

Lue myös:

    Uusimmat