Janne Katajan mukaan huonoin vaihtoehto hometaloselkkauksessa on kauppojen purku.
Katso Jokakoti.fin myytävät talot Riihimäeltä tästä.
Äänensä takaisin saanut Janne Kataja tuli myymästään hometalosta ja kertoi remontin olevan paljon kuviteltua suurempi
– Saa olla kovapäinen, että mielenterveys tässä säilyy, Janne Kataja kertoo Viihdeuutisille.
Yhtenä vaihtoehtona on kaikkien kauppojen purku, jolloin myös Kataja yrittää purkaa itse tekemänsä kahden vuoden takaisen talokaupan. Asia selviää rakennustöiden edetessä ja korvaussummien selvittyä.
– Myyjä on vastuussa viisi vuotta kiinteistössä olevista ongelmista. Tulossa on suuret selkkaukset. Pyrimme saamaan päätöksen kaupanpurusta, jos asiat eivät muuten selviä.
Janne osti Veera Kannostolta kookkaan talon, johon perhe muutti. Vaihtokaupassa Veera Kannosto puolestaan osti Jannen entisen kodin.
– Olen remontoinut ison talon, jonka Janne ja Ulla ostivat minulta. Ehdotin vaihtokauppaa, koska halusin muuttaa pienempään ja vanhaan taloon, Veera Kannosto kertoi Viihdeuutisille.
– Purimme viimeistä muuttolaatikkoa, jolloin rakennusvirhe paljastui ja vettä alkoi tulla paneelien välistä. Olemme Jannen kanssa hyviä ystäviä. Avasimme pari paneelia ja huomasimme, että siellä oli litimärät villat ja kattotuolit olivat mätiä.
Selvisi, että vesi on hautunut sisäkaton sisällä yli 10 vuotta. Nyt Veera Kannosto tyttärineen asuu Jannen perheen kanssa samassa talossa.
– Veera voi muuttaa takaisin taloonsa, kun se on korjattu. Mutta niin kauan kuin asiat ovat kesken, on hän tervetullut asumaan kanssamme täällä yhdessä tyttäriensä kanssa, Janne Kataja toteaa.
Katso Jokakoti.fin myytävät talot Riihimäeltä tästä.
Lue lisää Janne Katajan hometalosta täältä.
Lue koko omituinen sotku MTV3:n Viihdeuutisten sivuiltatäältä.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Uusimmat
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:47
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
20:18
Öljyn hinta reippaassa laskussa – Kiinan kysyntä voi hyytyä
-
Lataa lisää