Jalkapallo-ottelu viivästyi ja savu täytti kentän – kaaosmaiset kuvat välittyivät maailmalle

Ranskan jalkapallon Ligue 1 -ottelussa St. Etiennen ja Angersin välillä nähtiin totaalinen kaaos, joka viivästytti pelin alkua tunnilla. Ultrakannattajat heittivät kentällä lukuisia soihtuja ja savu täytti kentän.

St. Etiennen kausi on sujunut heikosti. Se on toiseksi viimeisenä kerättyään kymmenessä ottelussa neljä pistettä. 1-5-tappio Strasbourgille oli ultrakannattajille liikaa. He vaativat päävalmentaja Claude Puelin eroa ja antoivat tälle 24 tuntia aikaa jättää tehtävänsä. Puel kertoi L'Equipelle, että hänen keskittymisensä on seuraavassa ottelussa.

– Olen ollut täällä kaksi vuotta ja minulla on tehtävä, Puel totesi.

Perjantainen ottelu Angersia vastaan ei ehtinyt edes alkaa, kun ultrafanit osoittivat mieltään heittämällä lukuisia soihtuja kentälle. Savu täytti kentän ja tuomari ohjeisti pelaajia siirtymään pikaisesti pukusuojiin.

Maaliverkon kerrotaan hajonneen ja sitä jouduttiin korjaamaan puolen tunnin ajan. Ottelu käynnistyi loppujen lopuksi tunnin myöhässä. Se päättyi lopulta 2-2-tasalukemiin, kun St. Etiennen Mickael Nade tasoitti ottelun lisäajalla.

Katso alta olevalta twiitiltä kuvaa ottelun alun kaaoksesta.

Lue myös:

    Uusimmat