Jaana Pelkonen esitteli pyöristynyttä vauvavatsaansa kimaltavassa kierrätyspuvussa

Pariskunta viettää itsenäisyyspäivänä myös omaa romanttista merkkipäiväänsä.

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen, 39, juhli Suomen 99-vuotista itsenäistä taivalta yhdessä puolisonsa, lentäjä Niko Ahon kanssa.

Linnan tyylitaiturina tunnettu Pelkonen esitteli tänä vuonna upeasti kimaltavassa puvussaan somasti pyöristynyttä vauvavatsaansa. Pitkähihaisen paljettipuvun oli suunnitellut Teemu Muurimäki, jonka luomuksia kansanedustaja on käyttänyt usein ennenkin. Sama puku nähtiin Pelkosen yllä jo noin kuukausi sitten, kun hän juonsi euroviisuteemaisen hyväntekeväisyyskonsertin Helsingin Musiikkitalossa. Linnan juhlia varten pukua oli muokattu hieman.

Tällä kertaa puvun käytännön toteutuksesta vastasi Sari Hörkkö. Pelkosen korut puolestaan olivat suunnittelija Päivi Keski-Pompun käsialaa.

Esikoistaan parhaillaan odottava pariskunta tapasi toisensa itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa vuonna 2007, kun Pelkonen oli juhlissa vieraana ja Aho toimi kadettina.

Yhdessä juhlissa tanssineen pariskunnan romanssi roihahti ja he kihlautuivat viisi vuotta myöhemmin.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja