Jaakko Tallus jättää yhdistetyn

Yhdistetyn maajoukkueessa pitkän uran tehnyt Jaakko Tallus on päättänyt lopettaa kilpailemisen.

29-vuotiaan Talluksen uran huippuhetkiin kuuluu Salt Lake Cityn Olympialaisten 2002 henkilökohtainen hopeamitali ja joukkuekulta sekä Sapporon 2007 MM-kilpailuissa voitettu joukkuekulta. Tallus kilpaili yhdistetyn maailmancupissa kaudesta 1998-99 alkaen.

Jaakko Tallus toteaa päätökseen vaikuttaneen useat asiat.

- Suurin tekijä päätökseni takana on, että motivaatio ei enää riitä ammattimaiseen valmentautumiseen vaativaan tasoon. Kilpailullisesti ei viime vuosina mennyt tavoitteiden mukaan. Toki tähän vaikuttaa monet muut syyt, yhtenä hienona asiana niistä on syksyllä odotettava perheenlisäys, kertoo Tallus päätöksen taustoista.

Tallus saa pian liikunnanohjaajan tutkinnon valmiiksi ja suunnittelee jatkavansa siis urheilun parissa työurallaan.

- Liikunnanohjaajan tutkinnon myötä toivon löytäväni työtä liikunnan parissa ja lajivalmennuksessa, kertoo Tallus tulevaisuuden suunnitelmistaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat