Jääkiekon MM-finaalilla hurja tavoittavuus Suomessa: 1,85 miljoonaa katsojaa!

Jääkiekon MM-kisojen finaali Ruotsin ja Sveitsin välillä tavoitti 1,85 miljoonaa katsojaa, eli joka kolmannen suomalaisen. Ottelun keskikatsojamäärä MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilla oli komeat 1,06 miljoonaa.

Pääkuvan videolla jääkiekon MM-kisojen TOP5-Leijonamaalit. 

Finaalin ja maailmanmestaruuden vei nimiinsä Ruotsin, aivan kuten vuotta aikaisemmin.

– MM-turnaus sai arvoisensa päätöksen. Ottelu oli todellinen trilleri. On alleviivaavaa, että yli miljoona suomalaista jännitti ruudun ääressä loppuun asti, vaikka Leijonien turnaus päättyi jo torstaina. MM-kiekko on tapahtumana yksi suurimmista ilmiöistä Suomessa, toteaa MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.

Finaalin katsojalukema on äärimmäisen kova.

– Finaalin katsojaluvut olivatkin lopulta jopa suurempia kuin kahdessa Suomen ottelussa, Autero huomauttaa.

Kaikkiaan Tanskan MM-kisoja seurasi 4.-20. toukokuuta yhteensä lähes neljä miljoonaa suomalaista, eli kolme neljäsosaa koko Suomen väestöstä. Leijonien katsotuin ottelu oli Sveitsiä vastaan tappioon päättynyt puolivälierä, jonka keskikatsojamäärä oli 1,5 miljoonaa.

Katsojaluvuissa eivät ole mukana muut päätelaitteet kuin perinteinen televisio, eli esimerkiksi ravintolakatselu ja suoratoistopalvelun cmore.fi kautta tapahtunut katselu jäävät mittauksen ulkopuolelle.

Katsojamäärät MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilla Suomen otteluissa sekä finaalissa

5.5. Suomi-Etelä-Korea: Tavoittavuus: 1,34 miljoonaa / keskikatsojamäärä 0,87 miljoonaa
6.5. Latvia-Suomi: 2,11 miljoonaa / 1,22 miljoonaa
8.5. Suomi-Norja: 2,10 miljoonaa / 1,17 miljoonaa
9.5. Suomi-Tanska: 2,18 miljoonaa / 1,43 miljoonaa
12.5. Kanada-Suomi: 1,91 miljoonaa / 1,31 miljoonaa
13.5. Saksa-Suomi: 2,31 miljoonaa / 1,43 miljoonaa
15.5. Suomi-USA: 1,06 miljoonaa / 0,63 miljoonaa (Samana iltana lähetetyn ottelukoosteen keskikatsojamäärä oli 339 000 katsojaa)
17.5. Suomi-Sveitsi: 2,33 miljoonaa / 1,52 miljoonaa
20.5. Loppuottelu Ruotsi-Sveitsi 1,85 miljoonaa / 1,06 miljoonaa

Katsojalukujen lähteenä toimii Finnpanelin tekemä mittaritutkimus. Tavoittavuudessa vaaditaan vähintään kolmen minuutin mittainen yhtäjaksoinen katselu. 

Lue myös:

    Uusimmat